Artikkelit




3


Kaikki ylistys kuuluu Allahille, kaikkien maailmojen Herralle, joka


lähetti Muhammadin niin iloisten uutisten ja varoituksen lähettilääksi


kuin kutsumaan koko maailmaa Allahin polulle, sekä kirkkaaksi


valoksi. Olkoon Allahin siunaukset ja rauha hänen yllään, ja hänen


perheensä ja seuralaisten yllä.


Tämä kirja kirjoitettiin vastaukseksi monien Saatanan hämäämien ja


harhauttamien ihmisten väitteisiin. Naisten lyömistä islamissa on


käsitelty monissa tapaamisissa ja monilla verkkosivustoilla, ilman


ymmärrystä tai tietoa, ja jotkut islamin viholliset keksivät aiheesta


valheita epäoikeudenmukaisesti. He keksivät sanoja, joilla ei ole


juuria todellisuudessa - ne eivät perustu yhtään mihinkään. Niinpä


haluan kertoa avarakatseiselle lukijalle islamin suhteesta naisen


lyömiseen ja siitä, miten se eroaa muista uskonnoista, sillä islam on


ainoa uskonto, joka sanelee kiellon lyödä naisia, niin nuoria tai


vanhempia. Siksi esittelen sinulle aiheen yksityiskohtaisesti ja sitten


voit tuomita, kun olet saanut tietoa ja ymmärrystä aiheesta.


Kirjoittaja


4


Islamin lain mukaan kaikki ihmisten teot jakautuvat seuraaviin


kategorioihin:


1. Pakolliset (Fard): ne ovat niitä, jotka islamin laki määrää


ihmisille epäilyksettä, kuten velvollisuus rukoilla, paastota ja


maksaa Zakat (vuosittainen hyväntekeväisyys rikkailta


köyhille). Nämä teot ovat pakollisia ja niiden tekijä palkitaan


ja tekemättä jättämisestä rangaistaan.


2. Suositeltavat (Mustahab): ne ovat tekoja, joihin islamin laki


kannustaa tekemättä niitä pakollisiksi. Niiden tekijä


palkitaan, mutta tekemättä jättämisestä ei rangaista.


3. Sallitut (Mubah): ne ovat tekoja, joista ei palkita ja joiden


laiminlyömisestä ei rangaista, kuten käveleminen, autolla


ajaminen tai lentokoneella lentäminen tai mitkään muut arjen


teot.


4. Vastenmieliset (Makrooh): islamin laki kehottaa


pidättäytymään näistä teoista, mutta ei kiellä niitä. Joten


niistä pidättäytyvä palkitaan, mutta niiden tekijän ei katsota


tehneen syntiä, eikä häntä rangaista. On parempi pidättäytyä


näistä teoista ja kaikesta niihin johtavasta, mutta näiden tekijä


ei tee syntiä. Mutta tällaisten tekojen toistaminen ja tavaksi


ottaminen johtaa Allahin asettamien rajojen rikkomiseen ja


Allahin kieltämiin tekoihin. Syy sille, ettei näitä tekoja pidetä


syntinä, vaikka ne ovat vastenmielisiä, on, että joskus ne


saattavat tarpeellisia. Kaikkivaltias Allah esimerkiksi vihaa


5


avioeroa, mutta ei ole kieltänyt sitä armosta orjiaan kohtaan,


vapauttaakseen heidät, jos elämäntilanteet sitä vaativat.


5. Kielletyt (Haram): ne ovat tekoja, jotka islamin laki kieltää.


Joten niiden tekijä on syntinen ja häntä rangaistaan, ja niistä


pidättäytyvä palkitaan. Tällaisia tekoja ovat alkoholin


juominen ja aviorikos.


Sallitun ja kielletyn erottaminen


Sallitun tietäminen ja erottaminen kielletystä on islamin kulmakivi ja


todiste uskosta, ja yhteydessä niin sydämen kuin ruumiin tekoihin.


Perussääntö on, että kaikki on sallittua, kunnes toisin erikseen


ilmoitetaan Koraanissa ja Profeetta Muhammadin (rauha hänelle)


sunnassa. Sallitut teot ovat jotain puhdasta ja hyvää, kun kielletyt


ovat pahaa ja hävytöntä. Ja koska Allah on Luoja, Hyväntekijä ja


orjiensa asioista määrävä, on Hänen oikeutensa sallia heille, mitä


haluaa, ja kieltää, mitä haluaa. Mutta Allah, armosta orjilleen, on


tehnyt säännöt ja kiellot loogisista syistä, ihmisten hyödyksi. Niinpä


Allah ei ole sallinut muuta kuin hyvää, eikä kieltänyt muuta kuin


pahaa.


Teon siirtyminen kategoriasta toiseen


1. Sallitun muuttuminen kielletyksi tai päinvastoin:


Sallittu teko voi muuttua kielletyksi, jos jokin syy tekee tästä teosta


miellyttävän ja hyvän sijaan pahan ja alhaisen, sielua vahingoittavan.


Esimerkiksi kun kadulla käveleminen on sallittua, se voi olla


kiellettyä, jos maan presidentti on määrännyt joksikin aikaa


ulkonaliikkumiskiellon asukkaiden turvallisuuden vuoksi.


6


Kielletty teko voi myös muuttua sallituksi, jos se on välttämätöntä


ihmisen hengen säilyttämiseksi syystä tai toisesta. Alkoholin


juominen on esimerkiksi kiellettyä, mutta se voi olla sallittua, jos on


eksyksissä autiomaassa ja kuolemassa janoon, eikä ole muuta


juotavaa kuin alkoholia, jolloin saa juoda niin paljon kuin tarvitsee


selviytyäkseen, ylittämättä kuitenkaan tätä rajaa.


2. Pakollisen muuttuminen kielletyksi tai päinvastoin:


Pakollinen teko voi muuttua kielletyksi ja kielletty teko pakolliseksi.


Esimerkiksi rukous on pakollinen teko, mutta siitä voi tulla kielletty,


jos on rukoilemassa kotonaan maanjäristyksen aikaan ja on varmaa,


että kuolee, ellei poistu talosta äkkiä. On kiellettyä hyökätä toisen


ihmisen kimppuun ja katkaista hänen jalkansa, mutta jos lääkäri


katkaisee potilaan jalan pelastaakseen hänen henkensä, teosta tulee


pakollinen ja jos lääkäri ei sitä tee, on hän tehnyt syntiä ja rikoksen,


josta tulee rangaista.


3. Vastenmielisen teon muuttuminen suositeltavaksi tai


suositeltavan teon muuttuminen kielletyksi:


Vastenmielinen teko voi muuttua suositeltavaksi, jopa pakolliseksi.


Esimerkiksi avioero itsessään on vastenmielinen teko, jota Allah


inhoaa, mutta joissain tapauksissa kieltäytyminen antamasta


vaimolle avioeroa, voi johtaa kiellettyihin tekoihin, joita puoliso ei


voi estää ellei myönnä eroa, kuten jos vaimo on moraaliton, eikä


mies onnistui tuomaan häntä kaidalle polulle. Tässä tapauksessa


miehen on suositeltavaa antaa naiselle avioero. Vastenmielisestä


teosta tulee suositeltava.


Suositeltavasta teosta voi myös tulla kielletty. Esimerkiksi


hampaiden puhdistaminen As-Siwakilla on suositeltavaa. Mutta siitä


voi tulla vastenmielinen teko tai jopa kielletty, jos hampaat ovat


putoamassa, ja ihminen tietää, että niin käy, jos hän pesee


7


hampaansa As-Siwakilla. Tässä tapauksessa hampaiden


puhdistaminen As-Siwakilla on vastoin islamin sääntöä “älä


vahingoita ketään, edes itseäsi”.


Johtopäätös


Yllä kerrottuun perustuen, tulemme siihen tulokseen, ettei islam ole


sokea uskonto, joka ei näe tai ota huomioon ihmisten arjen


olosuhteita. Sokeus on islamin vihollisten sydämissä, niiden, joilla ei


ole keksimilleen valheille muuta tarkoitusta kuin loukata Allahin


valoa, ja Allah totisesti täydentää valonsa, vaikka epäuskovat eivät


siitä pitäisikään. Ehkäpä, arvoisa lukija, olet ymmärtänyt, ettei islam


ole epäoikeudenmukaisuuden uskonto, vaan oikeudenmukaisuuden.


Ja kuten yksi Allahin nimistä onkin “Al-’Adl - Oikeudenmukainen”,


tekojen jaottelu kiellettyyn ja sallittuun perustuu


oikeudenmukaisuuteen, eikä sokeaan tuomitsemiseen. Kaikki


epäoikeudenmukaisuuden muodot islamissa on kielletty.


8


Koraanin jakeiden valossa näemme, että Allah, Ylistetty, on


määrännyt kohtelemaan vaimoa erinomaisesti, jalomielisyydellä ja


elämään parhaassa sovussa hänen kanssaan, silloinkin vaikkei tuntisi


rakkautta sydämessään. Allah, Viisas sanoo:


“kohdelkaa heitä hyväntahtoisesti. Jos tunnette vastenmielisyyttä heitä


kohtaan, niin voi olla, että vastenmielisyytenne kohdistuukin sellaiseen


henkilöön, johon Jumala on kätkenyt paljon hyvää.”


(4:19)


Profeetta (rauha hänelle) sanoi: “Uskovan ei pidä inhota


(vaimoaan) uskovaa naista; jos hän inhoaa jotain tämän


piirrettä, hän pitää toisesta.”1


Allah myös selventää, että naisella on oikeuksia mieheensä, kuten


miehellä häneen. Allah, Ylistetty sanoo:


“Naisilla on sama oikeus miehiin nähden kuin miehillä heihin,


kuten on kohtuullista”


(2:228)


Ja Profeetan (rauha hänelle) viimeinen tahto ennen kuolemaansa oli,


että miesten tulee huolehtia vaimoistaan ja osoittaa heille


kunnioitusta, eikä koskaan kohdella epäoikeudenmukaisesti, eikä


rikkoa heidän oikeuksiaan. Profeetta (rauha hänelle) sanoi:


“Kohdelkaa naisia parhaalla tavalla.” 2


1 Muslim


2 Muslim


9


Ja Profeetta (rauha hänelle) käski miehiä käyttäytymään hyvin


vaimojensa seurassa ja olemaan näille avokätisiä. Hän täsmensi, että


miehistä paras on se, joka kohtelee vaimoaan parhaiten. Profeetta


(rauha hänelle) sanoi: “Täydellisin uskossaan on se, joka on paras


luonteeltaan. Ja paras teistä on se, joka on paras vaimolleen.” 3


Profeetta (rauha hänelle) sanoi myös: “Paras teistä on se, joka on


paras vaimolleen ja minä olen teistä paras vaimoilleni.” 4


Profeetta myös käski seuralaisiaan suvaitsemaan naistensa virheitä,


selventäen naisten luonnetta, jollaisiksi Allah heidät loi. Profeetta


(rauha hänelle) sanoi: “Kohdelkaa naisia parhaalla tavalla.


Totisesti, nainen luotiin kylkiluusta ja kylkiluun käyrin osa on


sen yläosa; jos yrität suoristaa sen, se menee rikki, ja jos jätät, se


jää käyräksi, joten kohdelkaa naisia parhaalla tavalla.” 5


Allahin lähettiläs (rauha hänelle) sanoi myös: “Totisesti, nainen


luotiin kylkiluusta. Sitä ei voi suoristaa teille millään tavalla (ts.


hän ei tule käyttäytymään juuri niin kuin haluaisitte). Niinpä,


jos nautit hänestä, nautit hänen käyryydestään. Ja jos yrität


suoristaa hänet, rikot hänet. Ja hänen rikkomisensa tarkoittaa


avioeroa.” 6


On lukemattomia Koraanin jakeita ja haditheja, jotka osoittavat, että


miehen tulee kohdella vaimoaan parhaalla mahdollisella tavalla, ja


se, joka haluaa niihin viitata, voi tehdä niin.


3 At-Tirmidhi & Sahih Al-Gami’, nro 1230


4 Ibn Hibban & Sahih Al-Gami’, nro 3314


5 Al-Bukhari


6 Muslim


10


Löikö Allahin lähettiläs (rauha hänelle) ketään


vaimoistaan?


Profeetta (rauha hänelle) on hyvä esimerkki, jota kaikkien muslimien


tulee seurata, kuten Allah, Ylistetty, on käskenyt. Allah, Ylistetty,


sanoo:


“Jumalan sananjulistaja on teille todella erinomainen esikuva,


jokaiselle, joka luottaa Jumalaan, uskoo viimeiseen päivään ja


alinomaa muistelee Jumalaa.”


(33:21)


Allah, Ylistetty, kuvaili myös ylevän Lähettilään moraalia, sanoen


Koraanissa:


“ja totisesti on siveellinen mielenlaatusi jalo.”


(68:4)


Profeetta (rauha hänelle) sovelsi hyviä moraaliperiaatteitaan


käytäntöön, näyttäen ihmisille esimerkkiä, kuinka kohdella muita.


Profeetta (rauha hänelle) sanoi: “Totisesti, minut lähetettiin vain


täydellistämään ja täydentämään paras etiikka.”7


Iš Pranašo صلى الله عليه وسلم gero būdo ir elgesio žmonės išmoko kaip elgtis


tarpusavy. Pranašas صلى الله عليه وسلم pasakė: „Iš tiesų, buvau pasiųstas


ištobulinti ir išbaigti geriausią etiką.“ 8


Luemmeko sitten Profeetan (rauha hänelle) elämäkerrasta tai hänen


sanoistaan (Ahadith) mitään, mikä osoittaisi hänen koskaan lyöneen


naista tai lasta? Tai väittivätkö hänestä sellaista edes hänen


vihollisensa, jotka elivät siihen aikaan ja näkivät ja kuulivat hänet?


7 Malik Al-Muatassa & Al-Bukhari teoksissa Al-Adab Al-Mufrad ja Al-Silsilah As-


Sahiha, nro 45


8 Malik, Al-Muata; Al-Bukhari, Al-Adab Al-Mufrad ir As-Silsilah As-Sachycha


Nr.45


11


Ja katsotaanpa, mitä Profeetan vaimo Aisha sanoi miehestään tämän


kuoleman jälkeen, nähdäksemme, millainen aviomies tämä oli:


“Hänen luonteensa oli Koraani.” 9


“Profeetta (rauha hänelle) ei ole koskaan lyönyt kädellään, ei


naista, eikä lasta.” 10


Ja tarkastellaan Profeetan palvelijan, Anas bin Malikin sanoja:


“Pysyin Allahin lähettilään (rauha hänelle) palveluksessa


kymmenen vuotta. Hän ei koskaan kertaakaan sanonut minulle


‘oof’. Kun tein jotain, hän ei koskaan kysynyt minulta, ‘miksi


teit niin?’ Kun en tehnyt tiettyä tehtävää, hän ei koskaan


kysynyt minulta, miksen tehnyt sitä. Ja Allahin lähettiläällä


(rauha hänelle) oli paras luonne kaikista ihmisistä (ja myös


parhaat piirteet), niin, etten koskaan tuntenut silkkivaatetta, en


puhdasta silkkiä, mitään pehmeämpää kuin Allahin lähettilään


(rauha hänelle) kämmen. Enkä koskaan haistanut myskiä tai


muuta tuoksua, suloisemman tuoksuista kuin Allahin lähettilään


(rauha hänelle) hiki.” 11


9 Ahmad & Sahih Al-Gami‘, nro 4811


10 Muslim


11 Muslim ja At-Tirmidhi


12


Islamin lain lähteet ovat Pyhän Koraanin jakeet ja Profeetan (rauha


hänelle) sunna. Näiden kahden perusteella teemme tuomiomme


islamin suhteesta naisten lyömiseen, ja niiden valossa, rakas lukija,


voit päätellä, mihin tekojen kategoriaan naisten lyöminen kuuluu.


Onko se pakollisten, suositeltavien, sallittujen, vastenmielisten vai


kiellettyjen tekojen kategoria?


Iyas bin Abd Allah sanoi, että Allahin lähettiläs (rauha hänelle)


sanoi: “Älkää lyökö naisia”, sitten (jokin aika tämän kiellon


jälkeen), ‘Umar ibn Al-Khattab tuli Profeetan (rauha hänelle)


luo, sanoen tälle: “Naiset nujertavat miehiään, ovat


tottelemattomia ja kohtelevat heitä ylimielisyydellä ja huonoilla


käytöstavoilla.” Silloin Profeetta (rauha hänelle) antoi heille


luvan lyödä heitä (tehden poikkeuksen näihin tapauksiin). Sen


jälkeen monet naiset tulivat valittamaan miehistään Profeetan


vaimoille. Ja sitten Profeetta (rauha hänelle) sanoi: “Monet


naiset ovat tulleet valittamaan Muhammadin vaimoille


miehistään, nuo miehet eivät ole parhaita teistä.” 12


Tätä hadithia analysoimalla voimme tulla seuraaviin


johtopäätöksiin: Tämä hadith (Profeetan (rauha hänelle)


sanomisissa) sisältää kolme lausuntoa Profeetalta (rauha hänelle),


jotka hän sanoi eri tilanteissa, eikä vain yhdellä kerralla.


Ensimmäinen tilanne:


12 Abu Dawud, Ibn Majah, Ad-Darmi, ja Al-Albani raportoi sen olevan sahih


13


Profeetta (rauha hänelle) sanoi: “Älkää lyökö naisia” ja tähän


päättyy ensimmäinen tilanne. Niinpä se, joka kuuli nämä sanat


Allahin lähettiläältä (rauha hänelle), oppi varmasti naisten lyömisen


olevan islamissa kiellettyä, ja niin tekevän olevan syntinen, sillä se


olisi Profeetan (rauha hänelle) käskyn rikkomista.


Ylläolevan mukaisesti, kysyn nyt sinulta, arvoisa lukija. Jos olisit


ollut paikalla tuohon aikaan ja kuullut Allahin lähettilään (rauha


hänelle) sanovat, “älkää lyökö naisia”, pitäisitkö naisten lyömistä


islamin lain näkökulmasta pakollisena, suositeltavana, sallittuna,


vastenmielisenä vai kiellettynä? Ja pitäisitkö niin tekevää


palkittavana vai synnintekijänä? Ja sanoisitko islamin alistavan


naisia ja sallivan heidän lyömisensä?


Toinen tilanne:


Siirtykäämme nyt hadithin seuraavaan osaan, jossa ‘Umar ibn Al-


Khattab tuli Profeetan (rauha hänelle) luo eli näin tapahtui toiselle


kerralla kuin silloin kun Profeetta (rauha hänelle) sanoi: “Älkää


lyökö naisia.” ‘Umar tuli valittamaan naisista, sanoen: “Naiset


nujertavat miehiään, ovat tottelemattomia ja kohtelevat heitä


ylimielisyydellä ja huonoilla käytöstavoilla.” Tässä vain tässä,


Profeetta (rauha hänelle), elämän realistiset olosuhteet huomioon


ottaen, antoi poikkeusluvan lyödä vaimoa, mutta VAIN näissä


olosuhteissa. Mutta millaista tämän lyömisen pitäisi olla? Se


selitetään myöhemmin.


Kolmas tilanne:


Siirtykäämme nyt hadithin kolmanteen osaan Sen jälkeen monet


naiset tulivat valittamaan miehistään Profeetan vaimoille. Ja sitten


Profeetta (rauha hänelle) sanoi: “Monet naiset ovat tulleet


14


valittamaan Muhammadin vaimoille miehistään, nuo miehet


eivät ole parhaita teistä.” Tässä on viimeinen tuomio naisten


lyömisestä islamissa, että se on vastenmielistä, tai kiellettyä, mikäli


mies ylittää Allahin asettamat rajat, mistä lisää myöhemmin.


Ymmärrätkö tästä hadithista Allahin lähettilään (rauha hänelle)


käskeneen lyömään vaimoa? Tai kehottiko hän tekemään niin? Vai


moittiko hän vaimoaan lyöviä?!!! Profeetan seuralaiset rynnivät


tuottamaan iloa Allahin lähettiläälle (rauha hänelle). Ja sen takia he


tiesivät varmasti, ettei vaimoaan lyövä mies saa osakseen Lähettilään


mielihyvää, päinvastoin. Se, joka ei lyö vaimoaan ja antaa vaimon


virheet anteeksi, saa Lähettilään (rauha hänelle) mielihyvän


osakseen. Ja ilman epäilystäkään kaikki teot, joita Profeetta (rauha


hänelle) vihasi, menevät vastenmielisten tai jopa kiellettyjen tekojen


kategoriaan.


Voiko naisten lyömisten siirtyä vastenmielisen


kategoriasta kiellettyyn?


Näimme, että islamissa naisten lyöminen on pohjimmiltaan ja


ensisijaisesti kielletty. Sitten teko siirtyy sallittujen tekojen luokkaan


tietyistä syistä, ja lopulta se siirtyi vastenmielisten luokkaan. Mutta


milloin naisten lyömisestä tulee kiellettyä? Se on kielletty teko, jos


se on epäoikeudenmukainen rike, vailla mitään perustetta, sillä


kaikki epäoikeudenmukaisuus on islamissa kielletty. Allah, Ylistetty,


sanoo Viisaassa kirjassaan varoittaen kaikesta


epäoikeudenmukaisuudesta:


“Ja ken tahansa joukostanne on väärintekijä, hänen Me


annamme maistaa ankaraa rangaistusta.”


(25:19)


Allah sanoi myös:


15


“eikä ole jumalattomilla oleva suojelijaa eikä auttajaa”


(42:8)


Allahin lähettiläs (rauha hänelle) sanoi: “Pelätkää ja pidättäytykää


epäoikeudenmukaisuudesta (ja alistamisesta). Totisesti,


epäoikeudenmukaisuudesta tulee suunnatonta pimeyttä


Tuomiopäivänä.”13


Allahin lähettiläs (rauha hänelle) sanoi myös: “Pelätkää sorretun


rukousta, sillä sen ja Allahin välissä ei ole sermiä.” 14


Profeetta (rauha hänelle) sanoi myös: “Pelätkää sorretun rukousta,


vaikka hän olisi epäuskovakin, sillä sen ja Allahin välissä ei ole


sermiä.” 15


Lisäksi, islam ei kieltänyt vahingoittamasta vaimoaan ainoastaan


fyysisesti, vaan myös sanallisesti. Allah, Ylistetty sanoo:


“Niitä, jotka syyttävät vapaasti käyttäytyviä, mutta siveitä ja


uskovia naisia, kohtaa totisesti kirous tässä maailmassa ja


tulevassa, ja heille langetetaan ankara rangaistus.”


(24:23)


Allah, Ylistetty sanoo myös:


“Ne, jotka aiheettomasti puhuvat pahaa uskovista miehistä ja


uskovista naisista, ovat vikapäitä panetteluun ja julkeaan


syntiin.”


(33:58)


13 Muslim


14 Al-Bukhari


15 Ahmad & Al-Albani sanoi sen olevan sahih


16


Allahin Profeetta (rauha hänelle) sanoi myös: “Muslimi on se,


jonka kieleltä ja kädeltä ihmiset ovat turvassa ja uskova on se,


jolta ihmisten henget ja omaisuus ovat turvassa.”16


Ja huomaa, että edellisessä hadithissa Profeetta (rauha hänelle) sanoi


ihmisten olevan turvassa muslimin kädeltä ja kieleltä. Hän ei


sanonut muslimien olevan turvassa.


Niinpä se, joka sanoo islamin kannustavan


epäoikeudenmukaisuuteen ja naisten lyömiseen, syyllistyy vakavaan


herjaukseen ja valtavan valheen keksimiseen.


Islamilaisen oikeuden tuomio koskien naisten lyömistä


Nyt on parasta siirtyä siihen, miten islamilainen oikeus käytännössä


aihetta toteuttaa, nimittäin tuomitsee naisten lyömistapaukset.


Islamin mukaiset oikeuslaitokset käsittelevät aihetta vakavuudella,


suojellen naisten oikeuksia ja tuomiten väkivaltaiset miehet. Tässä


siitä esimerkki:


Sanomalehti Riyadh julkaisi seuraavan uutisen nettisivuillaan


12. joulukuuta 2012:


“Al-Katifin kaupungin oikeuslaitos Saudi-Arabiassa tuomitsi


vaimoaan lyöneen miehen ruoskittavaksi julkisesti 30 kertaa, jotta


hän toimisi esimerkkinä kaikille, jotka mahdollisesti voisivat


syyllistyä samaan tulevaisuudessa. Tuomari myös määräsi miehen


osallistumaan kymmenpäiväiseen seminaariin naisten kohteluun ja


perheongelmiin erikoistuneessa laitoksessa, ja lopulta läpäisemään


kirjallisen kokeen, jonka tulokset liitetään tapauksen


oikeuskäsittelyyn.”


16 An-Nasa’i ja Al-Albani sanoi sen olevan hasan sahih


17


Kaikkien islamilaisten maiden oikeusistuimet näin vaimojaan lyövät


miehet. Hassua kyllä, jotkut naiset ottavat siitä irti hyödyn ja


vaientavat tai uhkailevat miehiään. Kun he haluavat kostaa jostain,


he vahingoittavat itseään lievästi ja sitten tekevät viranomaisille


vääriä ilmoituksia syyttömistä miehistään!


Lopputulema on se, että kukaan uskontoaan seuraava, järkevä


muslimi ei hyväksy mitään epäoikeudenmukaisuutta vaimoaan


kohtaan ja että uskontomme islam ei opeta, eikä käske meitä


mihinkään tällaiseen. Päinvastoin islam on kieltänyt kaikki


epäoikeudenmukaisuuden muodot ja käskenyt anteeksiantoon,


kärsivällisyyteen, suvaitsevaisuuteen ja kaiken pahan torjumiseen


hyvällä. Ja meidän tulee tietää, että islam ei ole tehnyt naisten


lyömistä sallituksi, vaan poikkeuksen ihmisten tilanteisiin, joissa


muuta ei ole tehtävissä. Lisäksi se on asettanut sille erityiset ehdot,


jotta niin tapahtuisi hyvin harvoin ja vain tietyn tarkoituksen


saavuttamiseksi eli kodin ja yleisesti yhteiskunnan moraalin


suojelemiseksi.


18


Voidaan kysyä: Eikö miehen ole parempi nuhdella vaimoaan


lyömiseen sijaan?


Tietysti! Ja totisesti, tämä on tuomio Allahilta, Viisaalta, joka sanoi


Kirjassaan:


“Mitä niihin tulee, joiden puolelta kohtaatte uppiniskaisuutta,


niin varoittakaa heitä, erottakaa heidät vuoteestanne ja


kurittakaa heitä, mutta jos he silloin tottelevat teitä, niin älkää


etsikö riitaa heidän kanssaan. Katso, Jumala on ylevä ja suuri.”


(4:34)


Allahin lähettiläs (rauha hänelle) sanoi myös


jäähyväispyhiinvaelluksessaan: “Kohdelkaa vaimojanne


parhaalla tavalla, he ovat (heikkoja ja huolenpitoa tarvitsevia)


kuin vangit käsissänne; teillä ei ole oikeutta kohdella heitä


muutoin, ennen kuin he syyllistyvät avoimeen siveettömyyteen,


ja jos he niin tekevät, kääntäkää selkänne heille vuoteessa ja


lyökää heitä kevyesti, huomaamatta, mutta jos he tottelevat teitä,


älkää sitten tehkö heille mitään vääryyttä. Totisesti, teillä on


oikeuksia vaimoihinne ja heillä teihin.” 17


Joten kuten näemme, Allah, Viisas, Kaikkitietävä, on määrännyt


orjansa ratkaisemaan ongelmansa vaimon moraalittomuuden suhteen


kolmessa vaiheessa, seuraavalla tavalla:


17 At-Tirmidhi & Al-Albani raportoi tämän olevan sahih


19


Ensimmäinen vaihe: nuhtelu ja johdatus:


Nähdessään vaimon käytöksessä moraalittomuutta, miehen


velvollisuus on seurata nuhtelun ja johdatuksen polkua ongelman


ratkaistakseen, ennen kuin kääntää selän vuoteessa. Tämä vaihe on


useimpien oppineiden mielestä pakollinen. Miehen tulee yrittää


koskettaa vaimonsa sydäntä kauniilla sanoilla, joilla saavuttaa ja


pehmentää tämän sydän, saaden tämä tuntemaan tärkeytensä miehen


sydämessä ja että ymmärtämään, että mies moittii vain, koska haluaa


hyvää vaimolle ja koko perheelle.


Miehen pitää tehdä kaikki voitavansa korjatakseen vaimonsa käytös.


Ja meidän tulee ottaa huomioon, että nuhde ei tule kylmästä


sydämestä, eikä julmalla tavalla, vaan nuhtelu totisesti lempeyttä


keskustelussa ja että näkee vaivaa koskettaakseen nuhdeltavan


sydäntä, ja hyvyyttä käytöksessä, esimerkiksi lahjan antamista


vaimolle, jotta tämä vastaanottaa miehensä sanat tyytyväisellä


sydämellä ja avoimella mielellä. Älykkäiden naisten, jotka yleensä


ovat moraalisia ihmisiä, velvollisuus on ottaa vaari miehen sanoista,


pohtien kotinsa ja lastensa tulevaisuutta. Jos nainen on sittenkin


moraaliton ja itsepäinen, eikä varoitukset, eikä johdatus tehoa, mies


voi turvautua seuraavaan vaiheeseen, kuten Allah on meitä käskenyt.


Toinen vaihe: selän kääntäminen vuoteessa:


Kuten olemme aiemmin selittäneet, jos nuhtelu ei tuota tulosta, eikä


nainen vastaanota moitteita, eikä johdatusta, mies saa kääntää


hänelle selkänsä vuoteessa, kieltäytyen yhdynnästä korkeintaan


kolmeksi päiväksi - sillä jos mies jatkaa sitä yli kolme päivää, se on


henkistä pahoinpitelyä, ei virheen korjaamista. Profeetta (rauha


hänelle) sanoi:


“Muslimin ei ole sallittua hylätä (lakata puhumasta) veljeään yli


kolmeksi yöksi, yhden kääntyessä yhteen suuntaan, toisen


20


toiseen suuntaan, kun he tapaavat, parempi kahdesta on se, joka


ensimmäiseksi tervehtii toista.”18


Selän kääntämisen tarkoitus on saada nainen tuntemaan, että mies on


hyvin surullinen hänen käytöksestään. Ratkaisu toimii myös vaimon


toisena mahdollisuutena ajatella asiaa kaikista näkökulmista.


Kolmas vaihe: huomaamaton lyöminen siwakilla:


Jos mies on yrittänyt ja ponnistellut korjatakseen vaimonsa


moraalittoman käytöksen nuhtelulla, kauniilla sanoilla ja lahjoilla,


mutta millään näistä ei ollut mitään vaikutusta vaimoon, ja sitten


yrittänyt kääntää selkänsä sängyssä, eikä silläkään ollut vaikutusta,


on hänen sallittua lyödä tätä huomaamattomasti Siwakilla.


‘Ataa sanoi: “Kysyin Ibn ‘Abbasilta, millaista näkymätön lyöminen


on. Hän sanoi: ‘Siwakilla tai millä tahansa sen tapaisella.’ Lisäksi


Al-Hasan Al-Basri sanoi: ‘Että se on huomaamatonta.’”


Kautta Allahin, millaista kipua Siwak voi aiheuttaa, rakas lukija?! Ja


voitko kutsua vaimon lyömistä As-Siwakilla kotiväkivallaksi?!


Tässä on kuva Siwakista (se on kynän kokoinen), jotta


ymmärrettäisiin “lyöminen” sanan merkitys islamissa.


18 Bukhari


21


Jos sinä, arvon lukija, pidät perheväkivaltana vaimon lyömistä


huomaamattomasti Siwakilla, mieti, kuinka monissa Hollywoodin


elokuvissa kuvataan miesten tai miehen ja naisen tai pomon ja


alaisten välisiä riitoja, joissa riitapukari laittaa etusormensa toisen


rintakehälle, uhaten tai jopa lyöden tätä rintakehään sormella tai


kädessä pitämällään kynällä. Ja monissa muissa ihminen läimäisee


toista. Monissa elokuvissa vaimo läimäisee miestä kovaa kasvoille


keskustelun aikana tai keskustelu johtaa siihen, että ies läimäisee


vaimoaan kasvoille ja sitten poistuu paikalta. Ja länsimaalaiset eivät


pidä mitään näistä perheväkivaltana, vaan ajattelevat sen sijaan


intensiivisten tunteiden saaneen miehen lyömään vaimoaan tai


päinvastoin. He pitävät silti miestä ja vaimoa sivistyneinä ihmisinä.


Ja tässä meidän pitää ottaa huomioon, että jopa kasvoihin läpsiminen


on kielletty islamissa. Mutta he hyökkäävät islamia vastaan ja


syyttävät sitä valheellisesti väkivaltaan kannustamisesta. Huomaa,


että nuhtelun, selän kääntämiseen ja lopulta lyömisen vaiheet eivät


ole ratkaisuja avioliiton arjen ongelmiin, vaan niitä sovelletaan vain


vaimon moraalittomaan ja ylimieliseen käytökseen.


Jos mies esimerkiksi käskee vaimoaan keittämään hänelle riisiä ja


kalaa, mutta hän unohduksissaan valmistaakin riisiä ja kanaa,


voidaanko tässä soveltaa yllämainittuja kolmea vaihetta -


moittiminen, selän kääntäminen ja kevyt lyöminen?!!!


Ei tietenkään! Nämä ovat pieniä asioita, joiden tulee antaa mennä ohi


rauhallisesti, edes moittimatta. Mutta jos vaimo on moraaliton,


jääräpäinen ja mies alkaa huomata hänessä moraalittomuutta,


tottelemattomuutta ja häikäilemättömyyttä, jotka ovat hyvin


ongelmia, olemme käytökseen korjausta ja johdatusta tarvitsevan


naisen edessä, ja ongelmaan on löydettävä ratkaisu. Mieti, arvon


lukija, että jos tämä nainen pysyy itsepintaisesti röyhkeydessään ja


moraalittomassa käytöksessään, johtaa se varmasti hänen kotinsa


rikkoutumiseen ja avioeroon - kun hänen miehensä teki pitkään


kaiken voitavansa nuhdellen ja johdattaen ja selkänsä kääntäen,


mutta tämä ei vastannut näistä mihinkään. Kumpi olisi tässä


22


tilanteessa parempi vaihtoehto ja pienempi paha, ero vai kevyt


lyöminen?!


Jos hänen lyömisensä on yksisilmäistä ja ero sokeaa, on parempi olla


yksisilmäinen kuin sokea! Ja totisesti, vaimon jättäminen sellaiseen


käytökseen johtaisi totisesti koko perheen tuhoon ja sen seurauksena


koko yhteiskunnan tuhoon.


23



Viimeaikaiset viestit

VIESTIN MUSLIMI SARNA ...

VIESTIN MUSLIMI SARNAAJALTA KRISTILLISELLE IHMISELLE

ISLAM KIELI NAISEN VO ...

ISLAM KIELI NAISEN VOITTAMISEN