Artikkelit




Ylistys olkoon maailmojen Herralle, kuka antaa parhaan palkinnon


Jumalaa pelkääville, ja suuren häviön synnin tekijöille. Todistan, että ei


ole muuta jumalaa kuin Allah, Hänellä ei ole vertaisia ja Hänen hallussaan


on ylivalta kaikkeen. Todistan että Muhammed (olkoon rauha hänen


kanssaan) on Hänen palvelijansa ja lähettiläs; viimeinen profeetoista ja


Jumalaa pelkäävien johtaja. Allah siunatkoon häntä ja hänen perhettään,


seuralaisiaan ja niitä, jotka seuraavat heitä tuomionpäivään asti.


Allah on lähettänyt Hänen lähettiläänsä Muhammedin, rauha olkoon


hänen kanssaan, totuuden johdatuksen ja totuuden uskonnon kanssa


armona koko ihmiskunnalle, esikuvaksi niille jotka tekevät hyvää, ja


todistajaksi vahvistamaan ihmiskunnalle tuomionpäivänä, että hän on


kutsunut heitä uskomaan Allahiin. Allah näytti ihmiskunnalle kaikki tavat


Muhammedin kautta ja mitä hänelle lähetettiin Koraanissa ja profeetan


perimätiedossa (sunnassa), miten voi elävöittää; itsensä, saada oikean


uskon, hyvän käytöksen, hienon moraalin ja kiitettävät tavat toimia eri


elämän tilanteissa. Profeetta (olkoon rauha hänen kanssaan) ´jätti hänen


seuralaisensa´ puhtaalle ja selkeälle suoralle tielle, ainoastaan tuomitut


voivat erkaantua siitä" (ibin Majah & Ahmed). Hänen seuralaiset


(Assahaabit), heidän seuraajansa ja he jotka uskollisesti seuraavat heitä


ovat parhaita ihmisistä. He toteuttivat hänen lakinsa, hyväksyivät hänen


tiensä ja pitivät kiinni siitä uskossa ja teoissa. Tämän takia "heitä


pidetään voittoisana ryhmänä, jotka ovat suoralla tiellä, vahingoittumatta


niistä jotka ovat heitä vastaan maailman loppuun saakka."


(Bukhari&Muslim).


Me kiitämme Allahia, että voimme seurata heidän askeliaan ja että


olemme johdatettuja heidän esimerkkinsä kautta mitkä perustuvat


Koraaniin ja profeetan perimätietoon. Me sanomme tämän vain


kertoaksemme Allahin siunauksista ja selvittääksemme mihin jokaisen


muslimin tulisi uskoa. Me rukoilemme Allahia, että hän pitäisi meidät ja


meidän veljemme suoralla tiellä tässä ja tuonpuoleisessa ja antaisi meille


armon, Hän on Antaja.


Tämän aiheen tärkeyden ja siinä olevien erimielisyyksien takia haluan


lyhyesti selventää meidän sunnimuslimien ja valtamuslimien uskon (Ahl


sunnah wa-l-Jama´ah). Tämä usko on uskoa Allahiin, Hänen kirjoihinsa,


Hänen lähettiläisiinsä, Tuomion päivään, ja kohtaloon sen tuomaan


hyvään ja pahaan. Rukoilen Allahia tekemään tämän teon vilpittömäksi


vain miellyttämään Häntä, Hänen tahtonsa mukaiseksi, ja hyödylliseksi


Hänen ihmisille.


Shaikh Muhammad bin-Saleh al Uthaimin


1. ENSIMMÄINEN LUKU


MEIDÄN USKOMME


Meidän usko on uskoa Allahiin, Hänen enkeleihinsä, Hänen kirjoihinsa,


Hänen lähettiläisiinsä, Tuomionpäivään, ja Kohtaloon ja sen mukana


tuomaan hyvään ja pahaan.


USKO ALLAHIN HERRUUTEEN, HÄNEN YKSEYTEENSÄ, HÄNEN


NIMIINSÄ JA OMINAISUUKSIINSA


Me uskomme Allahin jumalallisuuteen; että Hän on Herra , Luoja , Valtias


, ja kaikkien asioiden Hallitsija .


Me uskomme Allahin jumaluuteen; että Hän on todellinen Jumala ja kaikki


muut jumalat ovat vääriä ja epätosia.


Me uskomme Hänen nimiin ja ominaisuuksiinsa, niin että Hänellä on


kaikkein suurenmoisimmat nimet ja mahtavimmat ja täydellisimmät


ominaisuudet.


Me uskomme Hänen ykseyteensä kaikessa tässä, että Hänellä ei ole


kumppaneita Hänen ylemmyytensä, jumalallisuutensa ja Hänen nimiensä


kanssa tai Hänen ominaisuuksiensa kanssa. Allah sanoo Koraanissa: "


Hän on taivaitten ja maan ja kaiken niiden välisen Herra. Sen tähden


palvelkaa Häntä ja pysykää kestävinä palvelemisessanne. Tunnetko


ketään, joka olisi Hänen nimensä kaltainen"? (19.65)


Me uskomme että Hän on " Ei ole muuta jumalaa kuin Jumala, Elävä ,


Iankaikkinen . Häntä ei saa valtaansa uneliaisuus eikä uni; Hänelle kuuluu


kaikki, mikä on taivaassa ja maan päällä. Kuka on se, joka astuisi


välittäjäksi Hänen edessään Hänen sallimattaan? Hän tietää, mitä heille


on vastedes tuleva ja mitä heillä on ollut menneisyydessä, mutta Hänen


viisaudestaan he eivät käsitä muuta kuin minkä Hän tahtoo. Hänen


valtaistuimensa käsittävät taivaat ja maan, eikä niiden


voimassapysyttäminen ole Hänelle taakka; niin, Hän on Ylhäinen ,


Valtava . (2:255)


Me uskomme että: "Hän on Allah (Jumala), ja paitsi Häntä ei ole muuta


jumaluutta; Hän tuntee salatun ja näkyvän. Hän on Laupiain, Armollisin".


Hän on Jumala, ja paitsi Häntä ei ole muuta jumaluutta, Kuningas , Pyhä


, Rauhantuoja , turvanantaja, kaiken suojelija, kaikkivoipa, korkein,


kaiken suuruuden alkulähde. Kunnia kuuluu Jumalalle ainoastaan! Hän


on korkealla kaiken yläpuolella, mitä he Hänen rinnalleen asettavat.


Hän on Jumala , Luoja , Alkuunpanija , Muodostaja ; Hänelle kuuluvat


kaikki erinomaiset nimet. Kaikki taivaassa ja maan päällä ylistää Hänen


kunniaansa; sillä Hän on Kaikkivoipa , Viisas ". (59:22-24)


Me uskomme että: "Jumalan on valta taivaassa ja maan päällä; Hän luo


mitä tahtoo, tahtonsa mukaan suo Hän jollekulle tyttäriä, toiselle poikia.


Tai Hän antaa molempia, poikia sekä tyttäriä, Hän saattaa myös


hedelmättömäksi kenet tahtoo. Totisesti Hänellä on tieto ja valta". (42:49-


50)


Me uskomme, että: "Hän on taivaan ja maan Luoja; Hän määräsi teille


aviopuolisoita keskuudestanne ja myös eläimille parinsa, siten


lisääntyäksenne. Ei ole mitään Hänen vertaistaan; Hän on Kuuleva ,


Näkevä . Hänelle kuuluvat taivaan ja maan aarteet; Hän jakelee elatusta


runsaasti tai niukasti tahtonsa mukaan. Hän on totisesti Kaikkitietävä ".


(42:11-12)


Me uskomme, että: "Ei ole ainoatakaan eläintä tämän maan päällä, jota


Jumala ei ruokkisi, ja Hän tietää sen tyyssijan ja kotipaikan. Kaikki tämä


on selvillä (Jumalan tiedon) kirjassa". (11:6)


Me uskomme, että: "Hänen hallussaan ovat kaiken näkymättömän


avaimet; ei kukaan muu sitä tunne kuin Hän yksin. Hän tietää kaiken


maan päällä ja meressä; Hänen tietämättään ei ainoakaan lehti putoa, ei


piile yksikään jyvä maan uumenissa eikä ole kosteata eikä kuivaa, joka ei


olisi selvästi (Jumalan) kirjoissa". (6:59)


Me uskomme, että: " Totisesti, Jumala tietää tuomion hetken, Hän


lähettää sateen maan päälle ja Hän tietää, mitkä ihmiskohtalot äitien


kohtuihin kätketyt ovat. Yksikään sielu ei aavista, mitä hänen on


huomenna koettava, eikä sitä, missä maassa hän on kuoleva. Totisesti,


Jumala on Tietävä , Tarkkanäköinen ". (31:34)


Me uskomme, että Allah puhuu mitä Hän haluaa, milloin Hän haluaa. "


Mooseksen kanssa Jumala puhui itse henkilökohtaisesti". (4:164) "Ja


kun Mooses tuli Meidän määräämäämme paikkaan ja hänen Herransa


puhutteli häntä". (7:143) "Me kutsuimme hänet vuoren oikealta puolelta


ja sallimme hänen läheltä puhutella Itseämme". (19:52)


Me uskomme, että "Jos meri muuttuisi musteeksi Herrani sanojen


kirjoittamista varten, niin totisesti, meri tyhjenisi ennen kuin Herrani


sanat loppuisivat, vieläpä vaikka lisäisimme siihen toisen yhtä suuren


meren". (18:109) "Vaikka kaikki maan pinnalla olevat puut olisivat kyniä


ja valtameri sekä seitsemän valtamerta sen lisäksi olisivat mustetta, niin


Jumalan sanat eivät loppuisi. Totisesti, Jumala on Mahtava , Viisas ".


(31:27)


Me uskomme, että Allahin sanat ovat kaikista totuudenmukaisimmat


välittämään tiedon, oikeudenmukaisimmat säätämään lait ja


oikeudenmukaisimmat keskustelussa. Hän on sanonut: " Herrasi sanat


ovat täydellisiä totuudessa ja oikeudessa; kukaan ei voi Hänen sanojaan


muuttaa. Hän on kaikki kuuleva, kaikkitietävä". (6:115) "Kuka on


totuudellisempi sanoissaan kuin Jumala? (4:87)


Me uskomme että Koraani on Allahin sanoja, jotka Allah kirjaimellisesti


puhui enkeli Gabrielille, joka välitti ne profeetalle. (olkoon rauha ja


siunaukset hänen yllä): "Sano: totisesti Pyhä Henki on tuonut sen


ylhäältäHerraltasi vahvistaakseen uskovaisia sekä johdatukseksi ja


ilosanomaksi kuuliaisille (muslimeille). (16:102) "Totisesti, tämä Koraani


on ylhäältä, maailmojen Herralta tullut sanoma. Sen mukana on tullut


uskollinen henki sydämeesi, jotta olisit yksi niistä, jotka varoittavat


selvällä arabiankielellä". (26:192-5)


Me uskomme, että Allah on korkealla luotujensa yläpuolella itsessään, ja


Hänen ominaisuuksiensa mukaan. Koska Hän sanoo: (2:22)


Hän on kaikkivoipa orjiensa Valtias ; Hän on Viisas , Kaikki tietävä. (6:18)


Me uskomme, että Hän "loi taivaat ja maan kuudessa jaksossa. Sitten Hän


nousi valtaistuimelleen ja säätää sieltä kaiken". (10:3) "Hänen


asettumisensa valtaistuimelle" tarkoittaa, että Hän istuu


henkilökohtaisesti Hänen valtaistuimellaan tavalla mikä on sopivaa


Hänen majesteettisuuteensa ja suurenmoisuuteensa. Kukaan ei täysin


tiedä miten Hän istuu valtaistuimen päällä, paitsi Hän itse.


Me uskomme, että Hän on Hänen luotujensa kanssa samaan aikaankun


Hän on Hänen valtaistuimellaan. Hän tietää heidän tilansa, kuulee heidän


sanansa, näkee heidän tekonsa ja hallitsee heidän asiansa. Hän suo


elatuksen köyhille ja heikoille. Hän antaa valtaa kenelle Hän tahtoo ja


ottaa sen pois keneltä Hän tahtoo; Hän ylentää kenet tahtoo ja alentaa


kenet tahtoo. Hänen kädessään on kaikki hyvä ja Hän on Voimakas


kaiken yli. Kuka omistaa nämä ominaisuudet on sananmukaisesti


luotujensa kanssa läsnä, vaikka Hän on sananmukaisesti heidän


yläpuolellaan valtaistuimella. " Ei ole mitään Hänen vertaistaan; Hän on


Kuuleva , Näkevä ." (42:11)


Me emme sano niin kuin harhaantuneet ryhmät sanovat, että Allah elää


Hänen luotujensa kanssa Maassa. Pidämme henkilöä joka sanoo tämän


laista epäuskovana tai eksyneenä, koska hän antaa Allahille


ominaisuuden joka ei kuulu Hänelle.


Me uskomme, että Hänen lähettiläänsä kertoi meille, että Allah laskeutuu


joka yö alimpaan taivaaseen yön viimeisen kolmanneksen aikana ja


sanoo: " Kuka rukoilee Minua, niin vastaan hänen rukouksiinsa? Kuka


kysyy Minulta, niin annan sen hänelle? Kuka kysyy anteeksiantoani, niin


annan hänelle anteeksi". (Bukhari & Muslim).


Me uskomme, että Hän tulee tuomionpäivänä tuomitsemaan Hänen


ihmisensä parissa koska Hän sanoi. " Ei, kun tärähdykset panevat maan


luhistumaan, kun Herra ilmestyy enkeliparvien seuraamana ja paljastaa


helvetin, sinä päivänä ihminen noudattaisi kehotusta, mutta miksi


hyödyksi on hänelle totteleminen enää?". (89:21-13)


Me uskomme, että Hän tekee mitä Hän tahtoo.


ALLAHIN TAHTO: LUOVA JA LAIN SÄÄTÄMÄ


Me uskomme että Allahin tahtoa on kahden laista:


a) Luova tahto, jonka läpi Hänen tarkoituksensa on toteutettu. Ei ole


välttämätöntä että mikä toteutuu on Hänelle mieluista. Tämän tyyppinen


tahto tarkoittaa lupaa, kuten Allah sanoo Koraanissa: “Jos Allah olisi


tahtonut, he eivät olisi taistelleet toisiaan vastaan, mutta Allah tekee mitä


Hän tahtoo.” (Surah al-Baqarah 2:253) ja tämä tulee myös ilmi Noan (as)


sanonnasta: “Eikä minun neuvomiseni teitä hyödytä, vaikkapa miten


pyrkisin neuvomaan, jos Allah päättää johtaa teidät harhaan. Hän on


Herranne ja Hänen luokseen on teidän jälleen palattava..” (Surah Hud


11:34)


b) Lain säätämä tahto, joka välttämättä sisältää Hänen tyytyväisyytensä.


Hänen tahtonsa, tässä tapauksessa, ei voi olla muuta kuin mistä Hän


pitää, kuten Hän sanoi: “Allah haluaa antaa teille anteeksi.” (Surah anNisaa


4:27)


Me uskomme että Hänen luova ja lain säätämä tahtonsa ovat osa Hänen


Viisauttaan. Joka asia minkä Hän tekee tässä universumissa tai vaatii lain


mukaan Hänen palvelijoiltaan on hyvästä syystä ja Hänen Viisautensa


mukaan, ymmärsimme me sen tai emme: “Eikö Allah ole tuomareista


parhain?” (Suuratut-Tin 95:8); “Ja kuka on parempi kuin Allah vakaasti


uskovien ihmisten tuomitsemisessa?” (Surah al-Maaidah 5:50)


Me uskomme että Allah rakastaa Hänen valittuja palvelijoitaan ja että he


rakastavat Häntä “Sano, jos todella rakastat Allahia, seuraa minua ja


Allah tulee rakastamaan sinua.” (Surah ali Imraan 3:31); “Allah tuo


kansan jota Hän rakastaa ja joka rakastaa Häntä.” (Surah al-Maaidah 5:54)


“Totisesti Allah rakastaa kärsivällisiä.” (Suurah aal-Imraan 3:146); “Ja


toimi oikeudenmukaisesti, totisesti Allah rakastaa oikeudenmukaisia.”


(Surah al-Hujurat 49:9) ja “Tee hyvää; Allah rakastaa hyväntekijöitä.”


(Surah al-Maaidah 5:93)


Me uskomme että Allah pitää Hänen määräämistään hyvistä teoista ja


sanonnoista ja että Hän ei pidä asioista jotka Hän on kieltänyt teoista ja


sanonnoista. “Jos et usko, totisesti Allah ei ole sinun tarpeessasi, silti


Hän ei pidä epäuskosta Hänen palvelijoilleen; jos olet kiitollinen, tämä


miellyttää Häntä.” (Surah az-Zumar 39:7) ja “Mutta Allah ei pitänyt heidän


eteenpäin marssimisesta, joten Hän pidätteli heitä ja sitten heille


sanottiin:’Pysykää heikkojenne luona.’” (Suurat-Tawbah 9:46)


Me uskomme että Allah pitää heistä jotka uskovat häneen ja tekevät hyviä


tekoja. “Allah on mieltynyt heihin ja he Allahiin. Tämä on heille jotka


pelkäävät Herraansa.” (Surah al-Bayyinah 98:8)


Me uskomme että Allah on vihainen heille jotka ansaitsevat Hänen


vihansa ei-uskovien joukosta: “Ja he jotka ajattelevat pahoja ajatuksia


Allahista, heitä vastaan tulee olemaan paha onni. Allah on heille


vihainen.” (Surah al-Fath 48:6); “Mutta kukahyvänsä avaa sydämensä


epäuskolle, heidän yllään on Allahin viha ja he tulevat saamaan ankaran


rangaistuksen.” (Suuratun-Nahl 16:106)


LISÄÄ ALLAHIN OMINAISUUKSIA:


Me uskomme, että Allahilla on kunniakkaat ja arvokkaat kasvot: ” Herrasi


kasvot tulevat säilymään majesteettisina ja loisteliaina.” (55:27)


Me uskomme, että Allahilla on kaksi anteliasta kättä: ”Hänen molemmat


kätensä ovat ojennetut, mutta Hän jakelee niin kuin Hän suvaitsee.” (5:64)


” Mutta he eivät ole kunnioittaneet Jumalaa Hänelle kuuluvalla


kunnioituksella, vaikka ylösnousemuspäivänä koko maa on Hänen


käsissään ja Hän käärii taivaat oikeaan käteensä. Ylistys olkoon Hänelle,


olkoon Hän kohotettu yli kaikkien, joita he Hänen rinnalleen asettavat”.


(39:67)


Me uskomme, että Allahilla on kaksi todellista silmää, koska Hän on


sanonut ” Rakenna arkki Meidän silmiemme edessä ja Meidän


käskystämme.” (11:37) Profeetta Muhammed (olkoon rauha ja siunaukset


hänen yllään) sanoi: ”Hänen verhonsa on valoa. Jos Hän ottaisi sen pois,


Hänen kasvojensa mahtavuus polttaisi kaiken mihin Hänen katseensa


osuisi.” (Muslim & Ibn Mjah) Sunni muslimit ovat yksimielisesti


hyväksyneet sen mielipiteen, että Allahilla on kaksi silmää. Tätä tukee


Profeetta Muhammedin (olkoon rauha ja siunaukset hänen yllään)


perimätieto Dajjalista (Anti- Kristuksesta) että ”hän on yksisilmäinen ja


Herranne ei ole yksisilmäinen.” (Bukhari&Muslim)


Me uskomme, että ” Katseet eivät Häntä saavuta, mutta Hän tavoittaa


kaikki katseet; Hän on kaikista tarkkanäköisin, kaikkitietävä.” (6:103)


Me uskomme, että uskovat tulevat näkemään heidän Herransa


ylösnousemuksenpäivänä: ”Sinä päivänä säteilevät muutamien kasvot


katsoen kohti Herraansa.” (75:22-3)


Me uskomme, ettei Allahilla ole vertaista, koska Hänen ominaisuutensa


ovat täydelliset: ”Ei ole mitään Hänen vertaistaan; Hän on kuuleva,


näkevä.” (42:11)


Me uskomme, että ”Häntä ei saa valtaansa uneliaisuus eikä uni.” (2:255)


koska Hän on täydellinen ja ikuinen.


Me uskomme, ettei hän ole tietämätön palvelijoidensa teoista koska Hän


on täydellinen ja valvoo kaikkea tiedollaan.


Me uskomme, että Hän on kykenevä tekemään mitä tahansa maassa ja


taivaassa Hänen täydellisellä tiedollaan ja voimallaan. ”Kun Hän aikoo


jotakin. Hän sanoo vain, tapahtukoon, niin se tapahtuu”. (36:82)


Me uskomme, että Hän on vapaa huolista ja heikkouksista, koska Hän on


Suurin. ”Totisesti Me olemme kuudessa päivässä luoneet taivaat ja maan


ja mitä on niiden välillä, eikä väsymys vähääkään vaivannut meitä”.


(50:38)


KUVATEN ALLAHIA HÄNEN ILMOITUKSEN PERUSTEELLA:


Me uskomme, kaikkeen miten Hän on kuvaillut itseään tai miten Profeetta


Muhammed (olkoon rauha ja siunaukset Hänen yllään) kuvasi Häntä


Hänen nimistään ja ominaisuuksistaan, mutta me kiellämme kaksi


käsitettä:


1) Sanoa tai uskoa, että Allahin ominaisuudet ovat samanlaisia Hänen


luotujensa kanssa.


2) Sanoa tai uskoa, että Allahin ominaisuudet ovat sitä ja tätä. (Selitellä


Hänen ominaisuuksistaan)


Me kiellämme kaiken mitä Hän on kieltänyt itseltään tai mitä Hänen


lähettiläänsä kielsivät Hänen olevan. Me uskomme, että kieltäminen


tarkoittaa täydellisen vastakohdan vahvistamista. Me emme keskustele


mitä Hän tai Hänen lähettiläänsä, eivät maininneet Hänestä.


Me uskomme, että tällainen asiaan lähestyminen on pakollista, koska


Allah vahvisti tai kielsi koskien Häntä itseään, sen mitä Hän on sanonut


itsestään. Hän tuntee itse itsensä parhaiten, Hänen sanansa ovat


oikeudenmukaisimmat ja totuudenmukaisimmat ja ihmiset eivät voisi


tietää mitään Hänestä. Mitä Allahin lähettiläs (olkoon rauha ja siunaukset


hänen yllään) vahvisti tai kielsi koskien Häntä, on se mitä hän on sanonut


Allahista. Sen lisäksi, että hän tunsi Allahin paremmin kuin kukaan, hän


on kaikkein totuudenmukaisin, vilpittömin, ja hienotunteisin ihmisistä.


Joten, mitä Allah sanoi ja mitä Hänen Profeettansa Muhammed (olkoon


rauha ja siunaukset hänen yllään) sanoi koskien Hänen nimiään ja


ominaisuuksiaan on totuus, tieto ja selvennys. Jotenka, meillä ei ole


tekosyitä kieltää sitä tai edes epäröidä hyväksyä sitä.


TOINEN LUKU


KORAANI JA SUNNA OVAT LÄHTEENÄ HÄNEN OMINAISUUKSIINSA


Kaikki mitä mainitsimme Allahin ominaisuuksista lyhyesti tai


yksityiskohtaisesti, myöntävästi tai kieltäen, pohjautuu Herramme


kirjaan ja meidän Profeettamme Muhammedin (olkoon rauha ja


siunaukset hänen yllään) perimätietoon. Myös ne pohjautuvat


ensimmäisten muslimi sukupolvien ja oikein johdatettujen Khalifien


käsitykseen. Me uskomme, että on pakollista ottaa tieto Koraanista ja


Profeetta Muhammedin (olkoon rauha ja siunaukset hänen yllään)


perimätiedosta, koskien Allahin ominaisuuksia, ja tulkita niitä mikä on


sopivaa Kaikkivaltiaalle Allahille. Me kiellämme niiden teot jotka


kääntävät Koraanin merkitystä ja selittävät sitä tavalla mikä ei ollut


Allahin ja Profeetta Muhammedin (olkoon rauha ja siunaukset hänen


yllään) tarkoitus.


Me kiellämme myös niiden teot jotka kieltävät niiden merkityksen, miten


ne on lähetetty Allahilta ja Hänen lähettiläältään. (olkoon rauha ja


siunaukset hänen yllään) Viimeiseksi me kiellämme niiden kannan jotka


antoivat Allahista fyysisiä tulkintoja mikä tekee Allahista samanlaisen


joidenkin Hänen luotujensa kanssa.


KORAANI JA SUNNA OVAT VAPAITA RISTIRIITAISUUKSISTA


Me uskomme varmuudella, että kaikki on totta mitä on ilmoitettu Allahin


kirjassa ja Profeetta Muhammedin (olkoon rauha ja siunaukset hänen


yllään) perimätiedossa. Ne eivät sisällä mitään ristiriitaisuuksia. ”Eivätkö


he sitten syvenny Koraaniin? Jos se ei olisi Jumalasta lähtöisin, niin he


löytäisivät siitä lukuisia ristiriitaisuuksia.” (4:82) Ristiriitaisuudet


tekstissä tekevät ne vääriksi, ja tämä on mahdotonta mitä on ilmoitettu


Allahilta ja mitä Profeetta Muhammed (olkoon rauha ja siunaukset hänen


yllään) on sanonut. Kuka tahansa väittää, että Koraanissa tai Profeetan


(olkoon rauha ja siunaukset hänen yllään) perimätiedossa on


ristiriitaisuuksia tai että ne ovat keskenään ristiriidassa, hänellä täytyy


olla paha aikomus ja harhaan johdatettu sydän. Hänen tulisi katua ja


lopettaa tämä synti. Jos joku kuvittelee, että Koraanissa tai Profeetan


(olkoon rauha ja siunaukset hänen yllään) perimätiedossa on


ristiriitaisuuksia tai että ne ovat keskenään ristiriidassa, se johtuu hänen


vähäisestä tiedostaan, riittämättömästä ymmärryksestä tai hän ei kykene


ajattelemaan kunnolla. Hänen tulisi etsiä tietoa ja tehdä parhaansa


pohtien kunnes totuus selviää hänelle. Jos kaiken tämän jälkeen, totuus


ei ole selvinnyt hänelle, hänen tulisi jättää asia Hänelle joka tietää sen ja


lopettaa kuvittelu ja sanoa niin kuin he sanovat joilla on tietoa: ” Me


uskomme siihen, kaikki on tullut Herraltamme.” (3:7) Hänen tulee tietää


että Koraanissa ja Sunnassa (perimätiedossa) ei ole ristiriitoja


2. TOINEN LUKU


USKO ALLAHIN ENKELEIHIN


Me uskomme enkeleiden olemassaoloon ja että he ovat kunnioitettuja


Allahin palvelijoita.” He (enkelit) ovat vain kunnioitettavia palvelijoita. He


eivät aloita puhetta ennen Häntä, vaan toimivat Hänen käskyään


täyttäen.” (21:26) Allah loi heidät ja he palvoivat ja tottelivat Häntä. ”Ne,


jotka ovat Hänen puolellaan, eivät ole liian ylpeitä Häntä palvelemaan,


eivätkä he siihen väsy.” (21:19)


Enkelit ovat näkymättömiä, emmekä me voi nähdä niitä. Allah saattaa


näyttää heidät joillekin Hänen palvelijoistaan. Profeetta Muhammed


(olkoon rauha ja siunaukset hänen yllään) näki enkeli Gabrielin tämän


oikeassa muodossaan kuudensadan siiven kanssa, jotka peittivät


horisontin. (Bukhari & Muslim). Gabriel (rauha hänelle) otti itselleen


ihmishahmon kun hän tapasi Marjamin (rauha hänelle) puhuessaan


hänelle. Hän tuli Profeetan (olkoon rauha ja siunaukset hänen yllään)


luokse kun tämä oli hänen seuralaistensa (rauha heille) kanssa. Hän oli


tuntemattoman miehen hahmossa jolla oli erittäin valkoiset vaatteet ja


todella mustat hiukset. Hänessä ei näkynyt mitään merkkejä


matkustamisesta. Hän istui kasvotusten Profeetan (olkoon rauha ja


siunaukset hänen yllään) kanssa hänen polvet Profeetan polvia vasten ja


hänen kämmenet Profeetan (olkoon rauha ja siunaukset hänen yllään)


reisillä hänen puhuessaan Profeetan (olkoon rauha ja siunaukset hänen


yllään) kanssa. Profeetta (olkoon rauha ja siunaukset hänen yllään) kertoi


myöhemmin kumppaneilleen, että mies kenet he näkivät, oli enkeli


Gabriel(rauha hänelle). (Bukhari & Muslim)


ENKELTEN TEHTÄVÄT


Me uskomme, että enkelit on määrätty tiettyihin tehtäviin. Enkeleistä


Gabrielille (rauha hänelle) on annettu tehtäväksi ilmoitusten tuominen.


Hän tuo ne alas Allahilta kenelle Allah tahtoo Hänen profeetoistaan ja


lähettiläistään (olkoon rauha heidän kaikkien yllä). Mikael (rauha hänelle)


on se enkeleistä, joka on vastuussa sateesta ja sadosta. Yksi heistä on


myös Israfil, (rauha hänelle) joka on määrätty puhaltamaan pasuunaan


tuomionpäivänä. Heistä yksi on kuoleman enkeli joka vie pois ihmisten


sielut kuoleman hetkellä. Jotkut enkeleistä on määrätty huolehtimaan


vuorista ja Mälik (rauha hänelle) on määrätty huolehtimaan helvetistä.


Jotkut enkeleistä on vastuussa sikiöistä kohduissa, jotkut heistä ovat


vastuussa suojellakseen ihmisiä ja jotkut ovat kiireisiä kirjatakseen


ihmisten tekoja, kaksi enkeliä ihmistä kohden. ”On kaksi kuuntelijaa,


jotka istuvat oikealla ja vasemmalla puolella kuunnellen. Eikä ihminen


lausu sanaakaan hänen lähettyvillään olevan tarkkaajan


kuulematta.”(50:17-18) Jotkut enkelit ovat vastuussa kysymään kuolleilta


sen jälkeen kun heidät on laitettu hautaan. Kaksi enkeliä tulee ja kysyvät


kuolleelta hänen Herrastaan, hänen uskonnostaan ja hänen


profeetastaan. ”Jumala vahvistaa uskovaisia väkevällä sanalla sekä


tämän maailman elämässä että tulevassa. Ja Jumala antaa


väärämielisten joutua kadotukseen, sillä Jumala tekee tahtonsa mukaan.


(14:27).


Jotkut enkeleistä huolehtivat paratiisista. ”enkelit käyvät sisään heidän


luokseen kaikista ovista.


Rauha olkoon teille, koska kestitte lujina. Miten ihana onkaan lopullinen


koti! (13.23-24)


Profeetta Muhammed (olkoon rauha ja siunaukset hänen yllään) kertoi


meille että seitsemänkymmentä tuhatta enkeliä astuu sisään ja rukoilee


Allahin talossa, Kaaban Mekan moskeijan yläpuolella taivaassa joka


päivä ja he eivät koskaan astu sieltä ulos. (Bukhari ja Muslim)


3. KOLMAS LUKU


USKO ALLAHIN KIRJOIHIN


Me uskomme, että Allah ilmoitti Hänen pyhät kirjansa Hänen


lähettiläilleen todisteena ihmisiä vastaan ja johdatuksena hyvän


tekijöille. Lähettiläät puhdistivat ihmisiä ja opettivat ihmisille viisautta


kirjojen avulla.


Me uskomme, että Allah lähetti ilmoitukset jokaiselle lähettiläälle koska


Hän sanoo: ” Olemmehan lähettänyt sanansaattajamme selvin todistein


ja heidän mukanaan olemme lähettäneet pyhän kirjan ja tasapainon, jotta


ihmiskunta saattaisi noudattaa oikeutta.” (57:25)


TIEDOSSA OLEVAT KIRJAT


Näistä kirjoista me tiedämme seuraavat:


1. Toora mikä ilmoitettiin Moosekselle. (olkoon rauha hänen kanssa) ”


Olemmehan totisesti ylhäältä lähettäneet Tooran, jossa on johdatus ja


valkeus. Senhän mukaan juutalaisia tuomitsivat profeetat jotka kuuluivat


muslimeihin sekä opettajat ja kirjanoppineet, koska heidät oli määrätty


pitämään huolta Jumalan kirjasta, jonka (eläviä) todistajia he olivat”.


(5:44)


2. Evankeliumi minkä Allah lähetti Jeesukselle. (olkoon rauha hänen


kanssa) Se on Tooran vahvistus ja täydennys. ”Hänelle Me annoimme


evankeliumin, joka sisälsi johdatuksen ja valkeuden sekä varmensi sen,


mikä edellä oli sanottu Toorassa, ollen myös johdatukseksi ja


kehotukseksi niille, jotka pahaa karttavat. (5:46) ” ja sallimaan teille osan


siitä, mikä tähän asti on ollut teiltä kiellettyä ”. (3:50)


3. Psalmit mitkä Allah antoi Daavidille. (olkoon rauha hänen kanssa)


4. Aabrahamin ja Mooseksen kivilaatat


5. Ylevä Koraani mikä ilmoitettiin Hänen lähettiläälleen Profeetta


Muhammedille, (olkoon rauha ja siunaukset hänen yllään) Profeettojen


sinetille. Koraani on ” opastukseksi ihmisille ja selvät todistukset


johdatuksesta ja erotus oikean ja väärän välillä”. (2:185)


KORAANI ON SUOJELTU MUUTOKSILTA


Koraani vahvistaa kirjan mikä oli ennen sitä ja on sen suojelija. Koraani


on millä Allah kumosi kaikki aikaisemmat kirjat. Allah on myös taannut


suojellakseen sitä miltä tahansa muunnoksilta tai ilkivaltaiselta


vääristämiseltä. ”Totisesti, Me itse lähetämme maan päälle kehotuksen,


ja Me myös suojelemme sitä”. (15:9) Tämän takia Koraani on todiste


ihmiskuntaa vastaan tuomionpäivään asti.


EDELLISET KIRJOITUKSET OVAT MUUTTUNEET


Edelliset kirjoitukset olivat tarkoitettuja vain rajattuun aikaan asti joka


päättyi, kun kumoava ilmoitus tuli Allahilta, joka paljasti mitä niissä oli


vääristetty ja muutettu. Tämä tapahtui koska niitä ei oltu suojeltu


korruptiolta. Niitä oli väärennetty ja niistä oli lisätty ja poistettu asioita.


”jotkut juutalaiset vääristävät sanoja niiden tarkoituksistaan”. (4:46) ” Voi


niitä, jotka kirjoittavat kirjoituksensa omin käsin ja sanovat tämä on


Jumalalta, hankkiakseen itsellensä siten pientä ansiota! Voi heitä heidän


käsiensä kirjoituksen tähden, ja voi heitä heidän ansionsa tähden”! (2:79)


”Sano kuka lähetti sitten pyhän kirjoituksen, jonka Mooses toi valoksi ja


johdatukseksi ihmisille? Te panitte sen muistiin hajanaisina kirjoituksina,


joista osan teitte tunnetuksi ja paljon salasitte”. (6:91) Katso, heidän


joukossaan on sellaisia, jotka puhuessaan vääristelevät pyhää kirjaa,


jotta te luulisitte pyhän kirjan sanoiksi sellaistakin, mikä siihen ei sisälly


he sanovat se tulee Jumalalta, vaikka se ei tule Jumalalta, ja vedoten


Jumalaan he valehtelevat vastoin parempaa tietoaan. Ei voi ihminen, jolle


Jumala on antanut pyhän kirjan, viisauden ja profetian, sanoa ihmisille


palvokaa minua samalla tavalla, kuin palvotte Jumalaa”. (3:78-9) ” Te,


joiden ovat Kirjoitukset! (juutalaiset ja kristityt) Nyt on tullut luoksenne


Meidän lähettiläämme (Muhammed) selittäen teille paljon siitä, minkä


salasitte kirjoituksessa, ja jättäen paljon siitä selittämättä. Totisesti teille


on tullut Jumalalta valo (Profeetta Muhammed) ja selvä kirjoitus


(Koraani), jonka avulla Jumala ohjaa rauhan polulle niitä, jotka etsivät


Hänen mielisuosiotaan ja Hän tuo heidät Hänen tahdostaan ulos


pimeydestä valoon ja johdattaa heidät suoralle tielle”. (5:15-16)


4.NELJÄS LUKU


USKO ALLAHIN LÄHETTILÄISIIN


Me uskomme, että Allah on lähettänyt hänen ihmisilleen lähettiläät ” jotka


toivat ihmisille ilosanoman ja varoituksen, jottei ihmisillä heidän


lähettämisensä jälkeen ei olisi mitään veruketta Jumalaa vastaan; Jumala


on, näet, mahtava ja viisas.” (4:165)


ENSIMMÄINEN JA VIIMEINEN LÄHETTILÄS


Me uskomme, että ensimmäinen lähettiläistä on Nooa ja viimeinen on


Muhammed (olkoon rauha heidän kaikkien yllä). ”Me olemme totisesti


ilmoittaneet sinulle ilmoituksen, niin kuin olemme ilmoittaneet Nooalle ja


profeetoille hänen jälkeensä.” (4:163) ” Muhammed ei ole kenenkään


miehenne isä, vaan Hän on Jumalan sananjulistaja ja profeetoista


viimeinen, heidän sinettinsä”. (33:40)


PARAS LÄHETTILÄS


Me uskomme, että paras lähettiläistä on Muhammed, (olkoon rauha ja


siunaukset hänen yllään) sitten Aabraham, sitten Mooses, sitten Nooa, ja


sitten Jeesus, Marjan poika (olkoon rauha heidän kaikkien yllä). Heistä


on sanottu Koraanin jakeessa ” Me olemme tehneet liiton entisten


profeettojen samoin kuin sinun kanssasi, Nooan, Abrahamin, Mooseksen


ja Jeesuksen Marian pojan kanssa. Se oli luja liittosopimus”. (33:7)


Me uskomme, että Muhammedin (olkoon rauha ja siunaukset hänen


yllään) sanoma sisältää kaikkien näiden arvostettujen lähettiläiden


sanoman, koska Allah sanoo. ”Hän on teille määrännyt saman uskonnon,


jonka Hän asetti Nooalle, saman, jonka Me olemme ilmoittaneet sinulle


(Muhammed) ja määrännyt Aabrahamille, Moosekselle ja Jeesukselle ja


joka kuuluu: pysykää varmoina uskossanne ja yhdistykää siinä. ” (42:13)


LÄHETTILÄÄT OVAT VAIN IHMISIÄ


Me uskomme, että kaikki lähettiläät ovat luotuja ihmisolentoja, joilla


kellään ei ole Allahin Jumalallisia ominaisuuksia. Allah ylistetty olkoon


Hän, sanoi Nooan (rauha häenelle) sanoneen, joka oli ensimmäinen


lähettiläs, ” Enkä sano teille, että minulla on Jumalan aarteet, en


myöskään tiedä näkymättömiä asioita enkä sano olevani enkeli.” (11:33)


Allah käski Muhammedia, (olkoon rauha ja siunaukset hänen yllään) joka


on viimeinen lähettiläs sanomaan ” En minä väitä teille, että omistan


kaikki Jumalan aatteet tai että tunnen silmiltä salatun, enkä minä sano


teille olevani henkiolento, enkeli.” (6:50) ja sanomaan myös ” Ei ole


minun vallassani itse itseäni hyödyttää tai vahingoittaa, kaikki on


Jumalan vallassa”. (7:188) ja myös ” Totisesti, minulla ei ole valtaa


tuottaa teille pahaa eikä hyvää. Totisesti, ei kukaan voi puolustaa minua


asettuen Jumalaa vastaan, eikä minulla ole muuta turvapaikkaa kuin


Hänen tykönään.” (72:21-2)


Me uskomme että lähettiläät kuuluvat Allahin palvelijoihin. Hän siunasi


heitä ilmoituksella ja kuvasi heitä palvelijoina, ylistyksen ja


kunnioituksen yhteydessä. Hän sanoo Nooasta, ensimmäisestä heistä ”


Te olette niiden jälkeläisiä, jotka pelastimme Nooan kanssa. Hän oli


totisesti sangen kiitollinen palvelija”. (17:3)


Allah sanoi viimeisestä heistä Muhammedista (olkoon rauha ja


siunaukset hänen yllään) ” Siunattu olkoon Hän, joka ylhäältä on


lähettänyt Koraanin palvelijallensa, jotta hän voisi varoittaa kansoja.”


(25:1) Hän sanoi joistakin muista lähettiläistä ” Muistakaa myös


palvelijoitamme Aabrahamia, Iisakkia ja Jaakobia, miehiä, joilla oli


voimaa ja viisautta”. (38:45) ” ja muistele palvelijaamme Daavidia, jolle


me annoimme voimaa ja joka oli katuvainen.” (38:17) ” Daavidille


annoimme Salomon, josta tuli altis palvelijamme. Hän totisesti kääntyi


kaikessa Meidän puoleemme”. (38:30)


Allah sanoi Jeesuksesta Marjan pojasta: ” Hän oli vain palvelija, jolle Me


osoitimme armoamme ja jonka Me asetimme esikuvaksi Israelin lapsille”.


(43:59)


Me uskomme, että Allah päätti kaikki ilmoitukset Muhammedille (olkoon


rauha ja siunaukset hänen yllään) ilmoittamaansa ilmoitukseen koko


ihmiskunnalle, koska Allah sanoo ”Sano oi ihmiset olen totisesti Jumalan


lähettiläs teille kaikille, taivaassa ja maan päällä; Hänen, jonka on valta


taivaassa ja maan päällä; ei ole muuta jumalaa kuin Hän, Hän antaa


elämän ja kuoleman. Uskokaa siis Jumalaan ja Hänen lähettilääseensä,


lukutaidottomaan profeettaan, joka uskoo Jumalaan ja Hänen


sanoihinsa, ja seuratkaa Häntä, jotta tulisitte oikealle tielle.” (7:158)


ISLAM ON UNIVERSAALI JA LOPULLINEN ILMOITUS


Me uskomme, että Profeetta Muhammedin (olkoon rauha ja siunaukset


hänen yllään) Sharia (laki) on Islamin uskonto, minkä Allah on valinnut


Hänen palvelijoilleen. Hän ei hyväksy keneltäkään mitään muuta


uskontoa, koska Allah Ylistetty olkoon Hän, sanoi ”Oikea uskonto


Jumalan edessä on Islam.” (3:19) ja Hän sanoi myös ” Tänä päivänä Minä


olen saattanut täydelliseksi teidän uskontonne ja sallinut mielisuosioni


ylenpalttisesti tulla teidän osaksenne, olen armossani antanut Islamin


teidän uskonnoksenne”. (5:3) ja ” Mutta jos joku pitää uskontonaan


jotakin muuta kuin Islamia, niin Jumala ei sitä koskaan hyväksy, ja


kuoleman jälkeen hän on joutuva kadotettujen joukkoon. (3:85)


Meidän mielipiteemme on, että kuka tahansa muslimi joka väittää, että


jokin muu kuin Islam olisi hyväksyttävä tämän päivän uskonnoista, niin


kuin Juutalaisuus, Kristinusko jne., on epäuskova. Häntä tulisi kehottaa


katumaan, jos hän ei kadu, hän on lähtenyt ulos Islamista.


Meidän mielipiteemme on myös, että kuka kieltää Muhammedin (olkoon


rauha ja siunaukset hänen yllään) universaalin sanoman on kieltänyt


kaikkien lähettiläiden sanomat. Vaikka hän väittäisikin uskovansa ja


seuraavansa hänen lähettilästä. Allah ylistetty olkoon hän, sanoi: ”


Nooan kansa kielsivät lähettiläät”. (26:105) Allah piti heidän kieltäneen


kaikki lähettiläät vaikka Nooaa ennen, ei ollut tullut lähettiläitä. Tämä


tulee selväksi myös seuraavassa jakeessa. ”Ne, jotka kieltävät Jumalan


ja hänen profeettansa ja tekevät eron Jumalan lähettämien profeettojen


välillä sanoen: Me uskomme eräisiin, mutta emme usko toisiin heistä ja


koettavat löytää keskitien, ne ovat todella uskottomia, ja uskottomille Me


olemme valmistaneet häpeällisen rangaistuksen.” (4:150-1)


Me uskomme, että ei tule enää profeettaa Muhammedin Allahin


lähettilään (olkoon rauha ja siunaukset hänen yllään) jälkeen. Kuka


väittää profetiaa hänen jälkeensä tai uskoo johonkin joka niin väittää on


epäuskova, koska hän kieltää Allahin, Hänen lähettilään, ja muslimien


yksimielisyyden.


OIKEIN JOHDATETUT KHALIFIT


Me uskomme, että Profeetalla (olkoon rauha ja siunaukset hänen yllään)


oli oikeinjohdatetut seuraajat, jotka kantoivat hänen sunnaansa


(perimätietoa ja elämäntapaa), levittäen tietoa, kutsuen Islamiin ja hoitaen


muslimien asioita. Me uskomme, että parhaita ja oikeutetuimmat heistä


Khalifeiksi olivat: Abu Bakar as- Siddiq, sitten Umar Ibn Al Khattab, sitten


Uthman Ibn Affan, sitten Ali Ibn Abi Talib. (olkoon Allah tyytyväinen


heihin kaikkiin) Heidän valitsemisensa Khalifiksi oli heidän hyveittensä


perusteella. Allah olkoon Hän ylistetty. Hän joka omaa äärettömän


viisauden, ei osoittaisi parhaan ihmissukupolven johtajuutta Khalifille,


joka ei olisi heistä kaikista parhain, ja myös oppinen heistä.


Me uskomme, että alimpana näistä oikeinjohdatetuista seuralaisista voi


olla ylin jossakin eri hyveissä, kuin he jotka ovat häntä parempia toisissa


hyveissä. Mutta hän joka on ylimpänä heistä, ei ansaitse ehdotonta


paremmuutta, koska asiat jotka muodostavat paremmuuden ovat


monipuoliset ja lukuisat.


Me uskomme, että muslimi umma (muslimi yhteisö) on paras


kansakunnista. Allah arvokas ja ylistetty, on siunannut sitä, koska hän


sanoi, ” Te olette paras kansakunta, mikä on muodostunut ihmisten


keskuuteen. Te määräätte ihmisille oikeat elämäntavat, estätte heitä


pahuudesta ja uskotte Jumalaan”. (3:110)


PROFEETAN KUMPPANIT


Me uskomme, että parhaat muslimi ummasta ovat Profeetta Muhammedin


(olkoon rauha ja siunaukset hänen yllään) seuralaiset sitten heidän


seuralaiset ja sitten ne jotka seurasivat heitä.


Me myös uskomme, että ryhmä muslimi ummasta tulee aina pysymään


voittoisana oikealla tiellä, vahingoittumattomina niistä jotka moittivat tai


vastustavat heitä tuomionpäivään asti.


Me uskomme, että kiista mikä tapahtui Profeetta Muhammedin (olkoon


rauha ja siunaukset hänen yllään) seuralaisten välillä, oli vilpitön tulkinta


kiista minkä he yrittivät ratkaista. Kuka tahansa heistä oli oikeassa,


tullaan palkitsemaan kahdesti, ja kuka heistä oli väärässä, tullaan


palkitsemaan kerran ja hänen virheensä tullaan antamaan anteeksi.


Meidän mielipiteemme on, että meidän tulisi lopettaa heidän virheistään


puhuminen ja sen sijaan meidän tulisi kertoa heistä vain kauniita


ylistyksen sanoja. Meidän tulisi puhdistaa sydämemme vihan pidosta ja


ilkeydestä kaikkia heitä kohtaan, koska Allah sanoi heistä, ” He eivät ole


saman veroisia teistä jotka uhrasivat omaisuutensa ja taistelivat ennen


Mekan valtaamista. He ovat korkeammalla tasolla, kuin ne jotka taistelivat


jälkeenpäin, mutta kaikille Allah on luvannut mahtavan palkinnon.”


(57:10) Allah sanoi meistä,” Ne, jotka tulevat heidän jälkeensä, sanovat:


Herra, anna anteeksi meille ja meidän veljillemme, jotka ovat olleet ennen


meitä uskossa, äläkä salli meidän tuntea kaunaa sydämissämme niitä


kohtaan, jotka uskovat. Herra, Sinä olet totisesti lempeä, armollinen.”


(59:10)


5. VIIDES LUKU


USKO TUOMIONPÄIVÄÄN


Me uskomme viimeiseen päivään, mikä on tuomion päivä, milloin ihmiset


herätetään haudoistaan uudestaan henkiin, jäämään elämään nautintojen


asumuksiin tai ankaran rangaistuksen asumuksiin.


USKO UUDELLEEN HENKIIN HERÄÄMISEEN


Me uskomme henkiin herättämiseen, milloin Allah herättää henkiin kaikki


kuolleet kun Israafil puhaltaa pasuunaan toisen kerran. ”Ja kun


pasuunaan puhalletaan, niin kaikki taivaassa ja kaikki maan päällä


menevät tainnoksiin paitsi Jumalan vahvistamat; sitten puhalletaan


uudestaan, ja katso, he nousevat odottaen.” (39:68) Ihmiset nousevat


haudoistaan, vastaten maailmojen Herran kutsuun. He tulevat olemaan


paljain jaloin, alasti ja ympärileikkaamattomina, ”Sinä päivänä Me


käärimme taivaan kokoon, kuten kirjoitukset kääröksi kootaan. Samoin


kuin Me alussa loimme oliot, niin saatamme ne takaisin sinne, mistä ovat


tulleet. Tämä on Meitä velvoittava lupaus.Totisesti, näin tulemme


tekemään.” (21:104)


USKO TEKOJEN LUETTELOIHIN JA VAAKAAN


Me uskomme tekojen luetteloihin, jotka tullaan antamaan ihmisille heidän


oikeaan käteensä tai heidän vasempaan käteensä selän taakse. ” Kenelle


kirja annetaan oikeaan käteen, hänen tilintekonsa on oleva helppo, ja hän


palaa omiensa luo iloiten, mutta toisin on sen, jolle kirja annetaan hänen


selkänsä taakse, hän pyytää itselleen tuhoa, mutta hänen on astuttava


helvetin tuleen”. (84:7-12)


”Jokaisen ihmisen kohtalon Me olemme kiinnittäneet hänen niskaansa,


ja ylösnousemuksen päivänä Me tuomme hänen eteensä kirjan, jonka


hän huomaa avatuksi. Hänelle lausutaan, lue omaa kirjaasi. Tänä päivänä


olet itse itsellesi riittävä tilintekijä”. (17:13-14) Me uskomme, että


tuomionpäivänä tekojemme vaa´at tuodaan esiin ja kenellekään ei tulla


tekemään vääryyttä. ”Silloin se, joka on tehnyt hyvää hiukkasenkin


verran, on sen näkevä, ja se, joka on tehnyt pahaa hiukkasenkin verran,


saa sen havaita”. (99:7-8) ”Sen vuoksi ne, joiden hyveet painavat


vaa'assa eniten, tulevat onnellisiksi. Mutta joiden ansiot painavat vähän,


he ovat niitä, jotka ovat kadottaneet sielunsa. Helvetissä he saavat asua.


Tuli on siellä kärventävä heidän kasvonsa ja pahasti turmeleva heidät.”


Se, joka tekee hyvän työn, saa kymmenkertaisesti takaisin. Ja se, joka


tekee pahan teon, palkitaan ainoastaan sen mukaan, heidän


kärsimättänsä mitään vääryyttä”. (6:106)


PROFEETTOJEN PUOLESTA PUHUMINEN


Me uskomme profeetta Muhammedin (olkoon rauha ja siunaukset hänen


yllään) puolesta puheeseen. Hän tulee anomaan tuomionpäivänä


Allahilta Hänen lupansa jälkeen armoa koko ihmiskunnalle, kun ihmiset


kärsivät huolista ja vaikeuksista mitä he eivät voi kestää. He menevät


Aatamin luokse pyytämään apua, sitten Nooan, sitten Aabrahamin, sitten


Mooseksen, sitten Jeesuksen ja viimein Profeetta Muhammedin luokse.


(olkoon rauha heidän kaikkien yllään) Me uskomme, että niiden uskovien


puolesta tullaan puhumaan, jotka tullaan ottamaan pois helvetistä. Tämä


sovittelu tullaan suomaan Profeetta Muhammedille, (olkoon rauha ja


siunaukset hänen yllään) ja muille profeetoille, (olkoon rauha heidän yllä)


uskoville ja enkeleille.


Me uskomme myös, että Allah tulee pelastamaan Helvetistä joitakin


uskovista ilman kenenkään puolesta puhumista, paitsi kun vain Hänen


armonsa ja laupeutensa.


PROFEETAN LAMPI (Al- Kauwthar)


Me uskomme Profeetan (olkoon rauha ja siunaukset hänen yllään)


lampeen, veteen mikä on valkoisempaa kuin maito ja makeampaa kuin


hunaja ja paremman tuoksuista kuin myski. Sen pituus ja leveys on


kuukausien matkan pituinen. Sen kupit ovat kuin tähtiä kauneudessaan


ja paljoudessaan. Profeetan (olkoon rauha ja siunaukset hänen yllään)


uskovaiset seuraajat tulevat juomaan tästä mahtavasta vedestä, jonka


jälkeen he eivät koskaan tule janoisiksi.


SILTA


Me uskomme helvetin tulen yli asetettuun siltaan. (sirat) Ihmiset tulevat


ylittämään sen riippuen heidän teoistaan: ensimmäinen niin nopeasti


kuin salama, sitten yhtä nopeasti kuin tuuli, sitten kuin lintu, sitten kuin


juokseva mies. Profeetta (olkoon rauha ja siunaukset hänen yllään) tulee


seisomaan sillalla sanoen: Herra, pelasta, pelasta! Joidenkin ihmisten


teot jäävät vähäisiksi. Jotkut heistä etenevät ryömien. Molemmilla


puolilla siltaa on koukkuja jotka on valmiina ottamaan kiinni kenet Allah


tahtoo. Jotkut pelastuvat mustelmilla, jotkut tullaan repimään tuleen.


(Bukhari&Muslim)


Me uskomme kaikkeen mitä on mainittu Koraanissa ja Profeetan (olkoon


rauha ja siunaukset hänen yllään) perimätiedossa koskien


tuomionpäivää ja sen kauheuksia, Allah pelastakoon meidät niiltä.


Me uskomme Profeetta Muhammedin (olkoon rauha ja siunaukset hänen


yllään) suurimpaan puolesta puhumiseen paratiisin ihmisille, jotka


tulevat pääsemään paratiisiin. Tämä puolesta puhuminen on rajoitettu


varta vasten vain Profeetta Muhammedille. (olkoon rauha ja siunaukset


hänen yllään)


USKO PARATIISIIN JA HELVETTIIN


Me uskomme paratiisiin ja helvettiin. Paratiisi on nautintojen asuinsija,


minkä Allah on valmistanut uskoville.Yksikään silmä ei ole nähnyt,


yksikään korva ei koskaan ole kuullut ja yksikään ihminen ei koskaan ole


ajatellut siunauksia mitä he saavat siellä kokea ja nauttia. ”Mutta


yksikään sielu ei tiedä, mitä heille on tallessa


sellaista, mikä on kirkastava heidän silmänsä, palkkana siitä, mitä he ovat


tehneet”. (32:17) Helvetti on rangaistuksen asuinsija, jonka Allah on


valmistanut uskottomille ja pahan tekijöille. Kidutusta ja kauhua mitä


siellä on, ei voi kuvitella. ”Totisesti, väärämielisiä varten Me olemme


valmistaneet tulen, joka


aitauksena heidät ympäröi. Ja jos he rukoilevat apua, niin he avukseen


saavat vettä, joka on kuin sulaa vaskea ja polttaa heidän kasvonsa.


Kauhea on heidän juomansa ja surkea heidän leposijansa”. (18:29)


Sekä paratiisi ja helvetti ovat jo olemassa ja ne eivät koskaan tuhoudu.


”Ken ikinä uskoo Jumalaan ja tekee hyvää, sille Hän avaa pääsyn


puutarhoihin, joissa purot virtaavat, ja sallii hänen asua niissä ikuisesti.


Jumala on


todella valmistanut hänelle ihanan osan”. (65:11) ”Totisesti Jumala on


kironnut uskottomat ja valmistanut heille polttavan tulen, jossa heidän


tuskansa kestävät eivätkä he löydä ketään suojelijaa eivätkä auttajaa.


Sinä päivänä, jolloin heidän kasvonsa painetaan tuleen, he voihkivat, voi,


jospa olisimme totelleet Jumalaa ja sananjulistajaa”. (33:64-6) Me


vahvistamme paratiisin kuuluvan niille, joille se on luvattu Koraanissa tai


Profeetan (olkoon rauha ja siunaukset hänen yllään) perimätiedossa.


Heidän joukossaan on, joille on luvattu paratiisi ja joiden nimet ovat


mainittuja: Abu Bakar, Umar, Uthman, Ali ja muut seuralaisista, jotka


Profeetta (olkoon rauha ja siunaukset hänen yllään) erikseen mainitsi.


(Bukhari & Muslim)


Samoin me vahvistamme, Koraanin ja Profeetan (olkoon rauha ja


siunaukset hänen yllään) perimätiedon mukaan ketkä menevät helvettiin.


Heidän joukostaan joiden nimet ovat mainittuja: Abu Lahab, Amr Ibn


Luhai Al Khuza´i ja muut islamin viholliset. (Bukhari ja Muslim) Vahvistus


sille ketkä joutuvat helvettiin koskee jokaista epäuskovaa, moni


jumalaista ja tekopyhää.



Viimeaikaiset viestit

VIESTIN MUSLIMI SARNA ...

VIESTIN MUSLIMI SARNAAJALTA KRISTILLISELLE IHMISELLE

ISLAM KIELI NAISEN VO ...

ISLAM KIELI NAISEN VOITTAMISEN