Artikkelit




Jumalan, Armeliaan Armahtajan nimeen


Vaikka islamina tunnettu elämäntapa pysyy kannattajamäärältään maailman


suurimpana uskontona – siitä huolimatta, että länsimaalaiset tilastoijat perinteisesti


vähättelevät muslimien määrää – ei ole mikään itsestäänselvyys, että niin harjoittavien


muslimien kuin muidenkin kiinnostuneiden tarpeisiin vastaavaa hyödyllistä


tietoa on saatavilla. Vaivaa on nähty, jotta tiedon saatavuus pysyisi laajenevan


yhteisön tahdissa. Ironista kyllä, samalla kun 9 / 11 jälkeinen vimma on tartuttanut


länsimaisiin yhteiskuntiin epätavallisen ja usein irrationaalisen inhon islamia


kohtaan, uskonto on herättänyt kiinnostusta joissain tiedonjanoisemmissa,


mietteliäissä ei-muslimi länsimaalaisissa. Heidän henkilökohtaiset kokemuksensa


naapurustoissaan, luokissaan tai työpaikoillaan tapaamistaan muslimeista eivät


sovi joukkoviestinnän kuvauksiin petomaisesta islamilaisesta ”ääriaineksesta” ja


”Amerikan vihaajista”. Siksi he lähtevät omin päin etsimään totuutta uskonnosta


ja vastauksia kysymyksiin, jotka on joko sivuutettu populaarimediassa, tai joihin


annetaan tuttuja jaarituksia, jotka vakuuttavat väärää tietoa. Tästä seuraa tiedon


tyhjiö, joka huutaa merkityksellistä, vakavaa vastausta.


Uraauurtavalla teoksellaan  Abdul-Rahman al-


Sheha ei ole ainoastaan vastannut tähän tarpeeseen, vaan myös ottanut käyttöön


ainutlaatuisen ”käyttäjäystävällisen” muodon: kattavan ja tieteellisen.


Islamilainen elpyminen muslimit päästessä kolonialismin ikeestä 1900-


luvun puolivälissä, ei kärsinyt oppineiden tai oppineisuuden puutteesta. Se


tähtäsi lujittamaan uudelleen löydettyä vapautta Allahin Kirjan ja Hänen ylevän


Profeettansa perimätiedon jumalallisessa armossa. Näiden varhaisten muslimien


nerot toden totta auttoivat jälleenrakentamaan puitteet, joihin nykypäivän


uudelleenvoimistuvat islamilaiset liikkeet sijoittuvat. Mutta monet, elleivät


kaikki näistä islamilaisista tutkimuksista on pitkälti kirjoitettu kielellä ja tyylillä,


joka sopii niille, jotka ovat jo muslimeita tai tuntevat monimutkaisia, teoreettisia


termejä. Al-Shehan  tarjoaa runsaasti tietoa ei-


muslimille, joka etsii selkeitä ja ytimekkäitä vastauksia siihen, mitä islam ON ja


mitä se EI OLE. Kirja antaa äärimmäisen hyvän katsauksen harjoittavan muslimin


6


uskosta, palvonnasta ja sosiaalisista kysymyksistä. Tämä lähestymistapa kertoa


tärkeimmät tiedot islamin viestistä, tarjoaa hienon mahdollisuuden esitellä


islam pitäen kiinni uskon turmeltumattomista ja muuttumattomista periaatteista.


 on yhdistelmä oppineen.


oivaltavaa, asiantuntevaa silmää ja sosiaalisesti tietoisen tutkijan empatiaa.


Tuloksena on informatiivinen, vakuuttava kerronta, joka käsittelee esimerkiksi


muslimien jumalanpalveluksen keskeisimpiä osia ja islamilaista tulkintaa


astrofysiikasta, al-Haithamia ja Edwin Hubblea, selkeästi ja varmasti ja mikä


tärkeintä, yhdistää ne kaikki yhteen asianmukaiset lähdeviitteillä Koraanista,


profeetallisista perimätiedosta tai molemmista. Käsiteltävän aihepiirin laajuus on


todella merkittävä ja osoittaa tekijän valtavan lahjakkuuden ja viisauden.


Sisällöllään, tyylillään, huomattavalla panoksellaan maailmanlaajuiseen


vuoropuheluun uskonnosta nykyajassa, al- Shehan 


on alansa tärkeimpiä teoksia; se määrittelee uudelleen tämän keskustelun


suuntaviivat ja valaisee eurooppalaisen tieteen ja kulttuurin islamilaista perustaa.


Se on todella uraauurtava työ, joka toivottavasti vaikuttaa seuraavan sukupolven


muslimioppineisiin, jotka pitävät islamin esittelyä elämäntyönään. Rukoilemme


hyväksyntää tälle hienolle teokselle; ja rukoilemme Jumalaa, Kaikkivaltiasta,


Yhtä, Ylevää, innoittamaan muslimeja ja antamaan ei-muslimeille parasta


ohjausta ja tietoa tässä maailmassa sekä tulevassa elämässä.


Suomen ja baltian maiden muslimi järjestö ry


Nkoordinaattori:


Alfaqiir ilallah Abuuhudeifa


(Musdhafa Aadam Muhamed)


Allah


() sanoo:


(Sanokaa (Oi Muslimit): Me


uskomme Jumalaan ja siihen, mikä


on ilmoitettu meille ja mikä on ilmoitettu


Aabrahamille, Ismaelille, Iisakille ja


Jaakobille ja Israelin sukukunnille, siihen,


mitä Mooses ja Jeesus ovat (Jumalalta


ilmoitettavaksi) saaneet ja mitä profeetat ovat


saaneet julistettavaksi Herraltansa. Emme


tee mitään erotusta yhdenkään heidän


välillään, olemme antautuneet Hänelle


alamaisiksi» (muslimeiksi).)


(Koraani 2:136


9


Jumalan, Armeliaan Armahtajan nimeen


Kaikki ylistys Allahille, maailmojen Herralle1ja Hän ylistäköön profeettaansa


(rauha hänelle [ ]), ja palkitsemalla hänet ja hänen talonväkensä suojalla kaikelta


pahalta.


Tämä kirjanen selittää lyhyesti Viimeistä Taivaallista uskonto2, joka kumoaa


kaikki edelliset uskonnot. Viimeisten tutkimusten mukaan islam on yli miljardin


seuraajan uskonto maailmanlaajuisesti. Ihmiset hyväksyvät sen suurin joukoin


huolimatta siitä, että islamiin kutsujat saavat riittämättömästi varoja ja moraalista


kannatusta. Kaiken lisäksi, harvemmin kuule muslimin hylkäävän uskoaan sen


kerran hyväksyttyään!


Islamissa tietoa ja oppineita arvostetaan suuresti ja annetaan mainetta


muslimiyhteiskunnassa. Koraani ei kuitenkaan ole tiedekirja, Koraani on laki,


joka tekee yksityiskohtaisen yhteenvedon muslimin elämästä. Siinä puhutaan


poliittisista, sosiaalisista, taloudellisista, moraalisista ja muista näkökulmista.


Tavoitteeni tällä kirjalla ei ole sitoa kaikkia ihmisen löytämiä modernin tieteen


faktoja Koraanin jakeisiin.


Olen maininnut joitain tieteellisiä faktoja tässä kirjassa, vain selventääkseni,


että Koraanissa on jakeita, jotka sisältävät täsmällistä tieteellistä informaatiota,


jonka moderni tiede on löytänyt vasta aivan hiljattain.


Kutsun kaikki lukemaan tämän kirjan ja pohtimaan Jumalan merkkejä ja


pyrkimään oppimaan Jumalan todellista uskontoa.


Dr. Abd Ar-Rahman bin Abd Al-Kareem Ash-Sheha


WWW.ISLAMLAND.COM


INFO@ISLAMLAND.COM


[1] Koraanin käyttämä sana on Rubb. Sille ei ole suomen kielessä täsmällistä vastinetta. Se tarkoittaa Luojaa, Muodon antajaa,


Elättäjää, Sitä, kenestä kaikkien luotujen olemassaolo riippuu ja Sitä, joka antaa elämän ja aiheuttaa kuoleman.


[2] Uskonnoksi käännetty sana on Deen, joka usein arabiassa viittaa elämäntapaan, joka on sekä yksityinen että julkinen. Siihen


sisältyy merkitykset: palvonnanteko, politiikan harjoittaminen, yksityiskohtainen käyttäytymiskoodi, johon sisältyy hygienia ja


käytöstavat.


10


Mikä on islam?


Islam on nöyrtymistä Allahille Hänen Ykseydessään (monoteismi), alamaisuutta


Hänelle tottelevaisuudessa ja sitä, ettei liitä Häneen mitään kumppaneita, kilpailijoita


eikä välikäsiä. Se on suvaitsevaisuuden ja helppouden uskonto.


Allah () sanoo1:


(Jumala tahtoo tehdä sen teille helpoksi eikä tarkoita sitä teille taakaksi)


(2:185)


# Islam on uskonto, jonka kautta löytää hengellisen tyytyväisyyden ja rauhan


sydämeen.


Allah () sanoo:


# On niitä, jotka uskovat ja joiden sydämet löytävät rauhan heidän (muistaessaan


Jumalaa. Eikö ole totta, että sydämet löytävät rauhan Jumalassa?) (13:28)


# Islam on armon ja myötätunnon uskonto. Allahin lähettiläs ( ) (saws)2


sanoi: “Armollisin osoittaa armoa niille, jotka osoittavat armoa. Osoittakaa armoa


niille, jotka ovat maan päällä ja Se, joka on taivaiden yläpuolella, tulee osoittamaan


teille armoa.” (Tirmidhi)3


# Islam on rakkauden uskonto ja sen, että rakastaa, että muilla on hyvin.


Allahin lähettiläs (salallahu alaihi wassalam) sanoi:


“Rakkaimmat ihmiset Allahille ovat ne, jotka ovat hyödyllisimpiä muille.”


(Tabaraani)


Allah () sanoo:


# Islam on uskonto, johon ei kuulu sekavuutta, eikä monitulkintaisuutta.


Allah () sanoo: (Ennen sinua Me lähetimme sananjulistajiksi vain


sellaisia, joille annoimme käskymme; kysykää siis niiltä, jotka ovat saaneet


muistutuksen, jos ette itse tiedä” [ts. Edelliset Kirjat] jos ette itse tiedä.)


(16:43)


1. () (Subhanahu wa taala) - tarkoittaa: olkoon Hän ylistetty.


2. ( ) tarkoittaa: Rauha ja siunaus hänelle.


3. (Salla llahu aleihi wa salam) - Kaikki nimet, jotka on mainittu Profeetta Muhammadin suullisten perimätietojen jälkeen, ovat


oppineita, jotka ovat keränneet hänen sanomisiaan hänen seuralaisiltaan ja koonneet niistä kirjoja.


11


# Islam on uskonto kaikille, sillä se on koko ihmiskunnalle osoitettu kutsu,


eikä vain tietylle rodulle tai kansalle. Allah () sanoo:


(Sinutkin Me lähetimme kaikkien ihmisten tykö vain hyvän sanoman


julistajana ja varoittajana, mutta sitä ei enin osa heistä ymmärrä.) (34:28)


# Islam on uskonto, joka pyyhkii pois kaikki aiemmat synnit. Profeetta (saws)


sanoi:


“Islam pyyhkii pois kaikki sitä ennen tehdyt synnit.” (Muslim)


# Islam on kaiken kattava ja täydellinen uskonto, joka kumoaa kaikki


edelliset ilmestykset ja se on


viimeinen uskonto. Allah ()


sanoo:


(Tänä päivänä Minä


olen saattanuttäydelliseksi


teidän uskontonne jasallinut


mielisuosioni ylenpalttisesti tulla


teidän osaksenne, olen armossani


antanut teidän Islaamin teidän


uskonnoksenne.) (5:3)


# Islam käsittää lukuisia


palvonnantekoja, joista jotkin


ovat sanallisia, yhdet fyysisiä,


toiset uskonoppeja. Näillä


palvonnanteoilla on tärkeä


rooli käytöstapojen hiomisessa,


sielun puhdistamisessa,


itsensä uudistamisessa sekä


muslimiyhteiskunnan moraalin


► Ka’aban’ovi. Se on valmistettu puhtaasta kullasta ja yhtenäisyyden ylläpitämisessä.


kunnianosoituksena Ka’aballe. Se avataan vain kerran vuodessa,


kun se on pesty ennen Hajjia ja peitetty uudella ”Kiswalla” (peite).


12


Mikä he sanovat islamista?


W. Montgomery Watt sanoi kirjassaan ‘Mikä on islam?


“Ennakkoluulot ovat vain yksi vaikeuksista, joita eurooppalainen tai


amerikkalainen islamin opiskelija kohtaa. Siitä asti, kun hän alkaa kuvailla islamia


«Koraanin uskonnoksi» tai «neljänsadan miljoonan muslimin uskonnoksi tänä


päivänä», hän esittelee kategorian, joka ei sovi ‘uskonnon’ kategoriaan. Sillä


mitä uskonto nykyään tarkoittaa länsimaalaiselle? Parhaimmillaan


se tarkoittaa tavalliselle ihmiselle tapaa viettää tunti tai pari


sunnuntaina rutiineissa, joista hän saa jotain tukea ja


voimia arjenhuolissa ja jotka kannustavat häntä olemaan


ystä- vällinen muille ja pitämään kiinnisopivan


seksuaalikäyttäytymisen normeista; sillä on hyvin


vähän tai ei mitään tekemistä kaupankäynnin tai


talouden tai politiikan tai teollisuuden kanssa.


Pahimmillaan se vaalii itsetyytyväisyyden


asennetta varakkaammissa ihmisissä ja synnyttää


omahyväisyyttä. Eurooppalaiset voivat jopa pitää


uskontoa rahvaan kansan riistäjien kehittämänä


opiaattina heidän alistamisekseen. Kuinka


kaukana se onkaan muslimien jakeesta: (3:18)


(Oikea uskonto Jumalan edessä on Islaam.)


Sana, joka on käännetty uskonnoksi, on din, joka


arabiaksi tarkoittaa usein kokonaista elämäntapaa.


Se ei ole ihmisten yksityisasia, koskettaen vain


heidän elämänsä reuna-alueita, vaan on sekä yksityinen,


että julkinen, jotain, mikä täyttää koko yhteiskunnan


kankaan tavalla, josta ihmiset ovat tietoisia. Se kaikki on


yhdessä teologisessa dogmassa, palvonnan muodot, poliittinen


teoria ja yksityiskohtainen käyttäytymiskoodi, johon kuuluvat jopa asiat, jotka


eurooppalaiset luettelisivat hygieniaksi tai etiketiksi.”(1)


13


Islamin uskon pilarit


Fyysisiä ja sanallisia palvonnantekoja kutsutaan uskon pilareiksi. On viisi


islamin uskon pilaria. Ne ovat tässä:


1. Uskontunnustus (Shahaadatayn):


Tämä on todistus, että “millään muulla ei ole oikeutta tulla palvotuksi kuin


yksin Allahilla ja Muhammad on Hänen orjansa ja profeettansa”. Tämä todistus on


avain, jolla tullaan muslimiksi.


1) Allah on kaiken olemassaolevan Luoja.


2) Allah on kaiken olemassaolevan Omistaja ja kaikkien asioiden Säätäjä.


3) Allah on Ainoa, joka yksin ansaitsee tulla palvotuksi.


Todistukseen toiseen osaan, “Muhammad on Hänen orjansa ja profeettansa”,


sisältyy seuraavat merkitykset:


1) Totella Lähettilästä ( ) kaikessa, mihin hän käski.


2) Uskoa kaikkeen, mitä hän sanoi.


3) Pidättäytyä kaikesta, mitä hän kielsi ja mistä hän varoitti.


4) Olla palvomatta Allahia muilla kuin Lähettilään (saws) säätämillä tavoilla.


Ei ole muuta palvomisen arvoista jumalaa kuin Allah, ja Muhammed on hänen sanansaattaja.


14


Kuka on islamin lähettiläs?


Hän on Abul-Qasim, Muhammad, Abdullahin poika, Abdul-Muttalibin poika,


Hashimin poika. Hän syntyi Quraishin arabiheimoon, joka polveutuu ‘Adnaanista,


yhdestä Ismaa’eelin (Ishmael) lapsesta. Ishmael oli Ibraaheemin (Abraham) poika,


joka oli Allahin profeetta, Allah häntä ylistäköön.


Hän syntyi vuonna 571 kunnioitettuun Mekan kaupunkiin. Mekka oli Arabian


niemimaan uskonnollinen keskus, siellä siellä oli kunnioitettu Ka’bah, jonka


Abraham ja hänen poikansa Ishamel olivat ja he uskoivat hänen haltuunsa matkoille.


Hänet tunnettiin myös ”Totuudellisena”. Hän ei koskaan valehdellut, eikä toiminut


petollisesti. Hän halusi aina hyvää muille. Hän sai ensimmäisen ilmestyksen 40 -


vuotiaaa ja ilmoitti vaimolleen Khadeejahille, olkoon Allah tyytyväinen häneen,


huolestuneesti:


rakentaneet. Jo ennen ilmestysten saamista hänet tunnettiin


kansansa keskuudessa Khadeejah vastasi: ”Ei, kautta


Allahin! Allah ei koskaan tule nöyryyttämään


sinua.


Totisesti ylläpidät sukulaisuussuhteita,


kannat muiden huolia, annat vaurautta niille,


joilla sitä ei ole, kunnioitat ja ruokit vieraitasi


ja


annat tukesi todellisina kurjuuden


aikoina.” ”Totisesti pelkään puolestani.”


”Luotettavana” omaisuutensa lähtiessään


(Bukhari)


Hän jäi Mekkaan kolmeksitoista vuodeksi


sen jälkeen, kutsuen ihmisiä uskomaan


Allahin ykseyteen. Sitten hän muutti


Medinan kaupunkiin ja kutsui sen


asukkaita islamiin, johon he kääntyivät.


Siellä Allah paljasti hänelle uskonnon loput


lainsäädännöt. Hän palasi ja valloitti Mekan


kahdeksan vuotta muuttonsa jälkeen ja kuoli 63


vuoden ikäisenä Allahin paljastettua hänelle koko


Koraanin. Koko uskonnon lainsäädäntö täydellistettiin ja


saatettiin valmiiksi ja suurin osa arabikansoista kääntyi islamin.)


en


kesku


Allahi


kann


jo


ai





Me


asuk


Siel


lain


kahdek


ikäisen


15


Mitä he sanovat Muhammadista (rauha hänelle)?


George Bernard Shaw sanoi kirjassa The Genuine Islam:


“Olen aina pitänyt Muhammadin uskontoa korkeassa arvossa sen upean


elinvoimaisuuden takia. Se on ainoa uskonto, joka näyttää omaavan sen


sulautumiskyvyn olemassaolon eri vaiheisiin, jonka vuoksi se sopii kaikkiin


aikakausiin - olen ennustanut, että huomispäivänä Muhammadin usko hyväksytään,


kuten se alkaa olla hyväksytty tämän päivän Euroopassa. Keskiaikaiset kirkonmiehet,


joko tietämättömyyttään tai kiihkoiluaan, maalasivat muhamettilaisuudesta synkän


kuvan. Tosiasiassa heidät on opetettu vihaamaan sekä Muhammadia ihmisenä


että hänen uskontoaan. Heille Muhammad on antikristus. Olen opiskellut häntä,


mahtavaa miestä ja mielestäni hän on kaukana antikristuksesta, häntä tulee kutsua


ihmiskunnan pelastajaksi.” (2)


Annie Besantkirjassa(3) The Life and Teachings of Mohammad:


“On mahdotonta kenenkään, joka opiskelee tämän mahtavan arabian


profeetan elämää ja luonnetta, ja tietää hänen opetuksistaan ja elämästään, olla


tuntematta muuta kuin kunnioitusta tätä mahtavaa profeettaa kohtaan, joka oli yksi


Korkeimman lähettiläistä. Ja vaikka kerronkin teille hänestä asioita, joita monet


ovat saattaneet sisällyttää ja kirjoittaa kirjoihinsa ja teoksiinsa, niin huomaan joka


kerran niitä lukiessani, että itsessäni herää ihmetys ja kunnoitus tätä mahtavaa


arabiopettajaa kohtaan.”


16


► Suuri joukko uskovia jotka kumartavat Jumalalle, Ylistetty olkoon hän, he osoittavat


selvästi heidän nöyryytensä ja alistuneisuutensa Hänelle yksin.


2. Rukous (Salaat) :


Rukous on keino, jolla Allahin orja ylläpitää suhdetta itsensä ja Luojansa


välillä. Siinä ihminen keskustelee yksityisesti Herransa kanssa, hakee Hänen


anteeksiantoaan ja pyytää Hänen apuaan ja johdatustaan. On viisi rukousta, jotka


suoritetaan päivittäin. Ihmiset suorittavat ne masjidissa (moskeijassa), paitsi ne,


joilla on pätevä syy olla tekemättä niin. Näin muslimit oppivat tuntemaan toisensa


ja he rakentavat, ylläpitävät ja vahvistavat rakkauden ja yhtenäisyyden siteitään,


jotka pitävät heidät yhdessä. He tulevat tuntemaan uskonsisarien ja -veljiensä


elämäntilanteet päivittäin.


Jos joku ei ole paikalla ja hänen ajatellaan olevan sairaana, muslimit vierailevat


hänen luonaan ja jos näyttää siltä, että joku ei hoida kaikkia velvollisuuksiaan,


he neuvovat häntä. Mitään sosiaalisia eroavaisuuksia, kuten luokkaa, rotua


ja sukujuuria ei ajatellakaan. Muslimit seisovat vieri vieren suorissa riveissä,


kaikki samaan suuntaan (Mekkaan), kaikki samaan aikaan. Kaikki palkitaan


tasavertaisesti alamaisuudessa Allahille, kun he seisovat Hänen edessään.


17


3 Pakollinen hyväntekeväisyys (Zakaat) :


Tämä hyväntekeväisyys on pieni prosentti omaisuudesta, jonka rikkaat


muslimit antavat vähemmän onnekkaille veljilleen ja siskoilleen. On tiettyjä


ehtoja, joiden mukaan se maksetaan. Muslimi maksaa sen vapaaehtoisesti ja


täyttää Allahin käskyn sen tehdessään.


Tämän hyväntekeväisyyden tavoite on elvyttää molemminpuolinen ja


sosiaalinen tuki muslimien keskuudessa, tuhota köyhyys ja tehdä loppu sen


aiheuttamista vaaroista. Tämän kautta rikkaiden sydämet puhdistuvat ahneudesta


ja köyhien sydämet puhdistuvat vihasta ja kateudesta, jota he saattavat tuntea


rikkaita kohtaan. He näkevät rikkaiden antavan omaisuudestaan sen, minkä Allah


on määrännyt, antavan jatkuvasti heille rahaa ja välittävän heidän tarpeistaan.


► Kielitieteellisesti “Zakaah” tarkoittaa “kasvua”. Se lisää sitä maksavan omaisuutta


ja suojaa vastoinkäymisiltä. Allah palkitsee hyväntekeväisyyden ylellisesti.


18





4. Ramadanin paasto (Siyaam)


Jokaisen muslimin on pakollista paastota kerran vuodessa, koko Ramadan


kuukausi. Auringonnoususta sen laskuun muslimin tulee pidättäytyä kaikesta,


mikä rikkoo paaston, oli se sitten ruokaa, juomaa tai sukupuolista kanssakäymistä.


Paastoaminen on palvonnanteko islamissa ja se säädettiin pakolliseksi myös


aiemmissa uskonnoissa.


Allah () sanoo:


(Teidän, jotka uskotte, tulee paastota, samoin kuin piti paastota


niidenkin, jotka ennen teitä elivät, jotta karttaisitte pahaa.) (2:183)


► Muslimit käyttää kuukalenteria määrittämään kunkin kuukauden alku ja loppu. Siitä


myös nähdään “uskonnolliset kaudet” (kuten paasto ja Hajj.


19


5. Pyhiinvallus (Hajj):


Hajj on Pyhiinvallus, joka tehdään Allahin Pyhitettyyn taloon (Ka’bah)


tiettyjen rituaalien tekemiseksi tietyissä paikoissa ja tiettyinä aikoina. Tämä


islamin pilari on pakollista kerran elämässä jokaiselle muslimille, miehelle ja


naiselle, joka on tervejärkinen ja puberteetin saavuttanut, jos fyysinen terveys ja


rahavarat riittävät.


Allah () sanoo:


(Ja pyhiinvaellus tähän huoneeseen on ihmisten velvollisuus Jumalaa


kohtaan, jokaisen, ken suinkin voi matkan tehdä. Mutta jos joku käy


uskottomaksi, niin katso, Jumala tulee toimeen vaikkapa ilman koko


maailmaa.) (3:97)


► Pyhiinvaeltajat menevät ”Kaaban” ympäri Hajj kauden aikana. Pyhään Masjid


al-Haram moskeijaan Mekassa mahtuu yli kaksi miljoonaa ihmistä kerralla.


20


Uskon pilarit


Uskon pilareiksi (Imaan) kutsutaan palvonnantekoja, jotka ovat uskonoppeja.


Ne ovat seuraavanlaiset:


1. UskoAllahiin:


Usko Allahiin sisältää uskon Hänen olemassaoloonsa, siihen, että Hän on Ainoa,


joka ansaitsee tulla palvotuksi ja että Hänellä ei ole kumppaneita, vertaisia,


eikä kilpailijoita Herruudessa (Ruboobiyah)


(4), Ykseydessä (Uloohiyah)


(5), eikä


Kauniissa Nimissä ja Ominaisuuksissa(6). Hän on kaiken olemassaolevan luoja,


sen Omistaja ja Se, joka määrää kaikista asioista. Vain se, mitä Hän toivoo, tulee


tapahtumaan ja Hän on ainoa, joka ansaitsee tulla palvotuksi.


Allah () sanoo:


(Sano: „Hän, Jumala on yksi, ainoa Jumala, As-Samad [Itseriittoinen,


Jota kaikki olennot tarvitsevat]. Hän ei ole (toista) synnyttänyt, eikä ole


(toisesta) Hänellä ei ole vertaista.) (112:1 - 4)


► Tämä on 112. luku Koraanissa. Se ilmoitettiin, kun monijumalaiset pyysivät


profeetta Muhammedia ( ) kertomaan maailmojen Herrasta.


21


2. Usko Allahin enkeleihin:


Tämä tarkoittaa uskoa enkeleiden olemassaoloon. Kukaan ei tiedä niiden


täsmällistä lukumäärää, paitsi Allah. Hän loi enkelit palvomaan Häntä.


Allah () sanoo:


(Messias ei koskaan ylenkatso osaansa: olla Jumalan palvelija, eivätkä


sitä tee enkelitkään, jotka saavat lähestyä Häntä.) (4:172)


Allah () sanoo:


Enkelit eivät omaa mitään Allahin erityispiirteitä, eivätkä he ole Hänen


lapsiaan. Sen sijaan Allah loi heidät suorittamaan tiettyjä tehtäviä.


(He eivät aloita puhetta ennen Häntä, vaan toimivat Hänen käskyään


täyttäen.) (21:26 - 27)


3. Usko Allahin kirjoihiin:


Muslimin on uskottava, että Allah () paljasti Taivaalliset kirjansa


lähettiläilleen, jotta he välittäisivät ne ihmiskunnalle.


Näissä kirjoissa ei ole muuta kuin totuus, Allah () sanoo: ”He väittävät


Laupeimman hankkineen itselleen pojan. Kunnia yksin Hänelle! He (enkelit)


ovat vain kunnioitettavia palvelijoita. niiden paljastumiseen aikaan. Kaikki


nämä kirjat kertovat ihmisille Allahin Ykseydestä ja että


Hän on Luoja, Omistaja ja Hänelle kuuluvat Kauniit


Nimet ja Ominaisuudet. Näitä kirjoja ovat muunmuassa:


# Suhuf (Aabrahamin kirjoitukset): Suhuf


ovat Pyhiä kirjoituksia, jotka paljastettiin Profeetta


Aabrahamille ()1.


# Tawraah (Toora): Toora on Pyhä kirja, joka


paljastettiin Profeetta Moosekselle ().


► Pyhä Koraani


. 1. () Tarkoittaa: olkoon rauha hänelle.


22


# Zaboor (Psalmit): Zaboor on Pyhä kirja, joka paljastettiin Profeetta


Daavidille ().


# Injeel (Evankeliumit): Injeel on Pyhä kirja, joka paljastettiin Profeetta


Jeesukselle ().


# Ylevä Koraani: Muslimin tulee uskoa, että Koraani on Allahin


puhetta, jonka Gabriel () toi Muhammadille (S) ja että se on viimeinen


Taivaallinen Kirja, joka kumosi kaikki aiemmat Kirjat.


Mikä on Koraani?


Koraani on muslimien kirja, josta he löytävät opetuksensa


uskonnollisiin ja päivittäisiin asioihinsa. Se eroaa edellisistä


Taivaallisista kirjoista seuraavilla tavoilla:


Se on viimeinen Taivaallinen Kirja ja sen takia Allah,


Ylistetty, lupasi suojella sitä kaikelta vääristelyltä Viimeiseen


Päivään saakka.


Allah () sanoo:


(Totisesti, Me itse lähetämme maan päälle kehoituksen, ja Me myös


seisomme sen tukena.) (15:9)


# Koraani sisältää kaikki säädökset, jotka uudistavat yhteiskunnan ja


takaavat onnellisuuden sen kaikessa toteutuksessa.


# Koraaniin on kirjattu tarinoita profeetoista ja lähettiläistä ja siitä, mitä


heidän ja heidän kansansa välillä tapahtui, Adamista () Muhammadiin


(S) saakka.


# Se paljastettiin ihmiskunnalle, jotta he eläisivät rauhassa ja onnessa ja


jotta se toisi heidät pimeydestä valoon.


# Sen lausuminen, muistaminen ja opettaminen ovat palvonnantekoja.


23


Mitä he sanovat Koraanista?


Maurice Bucaille sanoi kirjassaan Koraani ja Moderni tiede:


“Sen [Koraanin] totaalisen objektiivinen tutkiminen modernin tiedon


valossa johtaa meidät tunnistamaan yksimielisyyden näiden kahden välillä,


kuten on jo toistuvasti mainittu. Se saa meidät pitämään aivan mahdottomana


sitä, että Muhammadin ajan ihminen olisi kirjoittanut sellaisia lausuntoja hänen


aikansa tietämyksellä. Tällainen pohdinta on osa sitä, mikä antaa Koraanilliselle


ilmestykselle sen uniikin paikan ja pakottaa puolueettoman tutkijan myöntää hänen


kyvyttömyytensä antaa selityksen, joka perustuu vain materiaaliseen järkeilyyn.”


4. Usko Allahin lähettiläisiin:


Muslimin on uskottava, että Allah () valitsi ihmiskunnasta hienoimmat


yksilöt lähettiläiksi, jotka Hän lähetti luomakunnalleen tiettyjen säädösten


kanssa; palvomaan ja tottelemaan Häntä; vahvistamaan Hänen uskontoaan ja


Hänen Tawheediaan (Ykseyttään). Allah () käski lähettiläitään välittämään


Viestiä ihmisille, jottei heillä olisi mitään todisteita Häntä vastaan sen jälkeen,


kun Hän heidät lähetti.


Allah () sanoo: (Ennen sinuakin lähetimme vain ihmisiä, joille


annoimme ilmestyksemme. Kysykää siis niiltä, jotka ovat ottaneet


varoitusta noudattaakseen, ellette itse tiedä.) (21:7)


Ensimmäinen lähettiläs oli Noah () ja viimeinen Muhammad (S).


5. Usko Tuomiopäivään:


(Muslimin on uskottava, että tämän maailman elämä tulee päättymään.


Allah () sanoo: ”Jokainen kuolee kerran, mutta Herrasi läsnäolo säilyy


aina kunniassa ja ihanuudessa.) (55:26 - 27)


Tämän seurauksena Allah nostaa ylös kaikki luomukset, laittaa heidät


tilille, palkitsee ikuisella elämällä Jannahissa (Taivaallisissa puutarhoissa) ne,


jotka tekivät hyviä tekoja, uskoivat Allahiin, olivat kuuliaisia profeetoilleen ja


lähettiläilleen.


24


Hän rankaisee ikuisella elämällä Helvetin tulessa niitä, jotka tekivät


pahoja tekoja, eivät uskoneet, eivätkä totelleet lähettiläitä.


6. Usko Qadhaan ja Qadariin (ennaltamääräykseen):


Muslimin on uskottava, että Allah () tiesi kaiken, ennen kuin se oli


olemassa ja mitä sille tulee tapahtumaan. Sitten Hän loi nuo asiat, Tietonsa ja


Mittansa mukaan.


Allah () sanoo: (Hän on luonut kaiken ja asettanut sen säädetyn


määrän mujkaisesti.) (25:2)


Tämä usko ei ole ristiriidassa sen kanssa, että ihmisen on ponnisteltava


saavuttaakseen asioita. Uskosta Jumalalliseen mittaan seuraa:


# Uskosta Qadhaan ja Qadariin seuraa selkeä tietoisuus ja rauha sydämessä.


Uskovalle ei jää tilaa surea sitä, mitä tapahtuu tai ei tapahdu.


# Se kannustaa sen tietämykseen ja tutkimiseen, minkä Allah on luonut


tähän universumiin. Kärsimykset, kuten sairaudet, ajavat ihmiset etsimään


parannusta. Tämä tapahtuu etsimällä lääkkeitä, jotka Allah, Kaikkein Korkein,


on tähän maailmaan luonut.


# Se kasvattaa luottamusta Allahiin ja poistaa pelot luotuja kohtaan: Ibn


‘Abbaas ( ) sanoi1: “Olin yhtenä päivänä Allahin Lähettilään (S) takana


ja hän sanoi minulle:


“Oi, nuori poika, opetan sinulle jokusia sanoja: vartioi Allahin käskyjä ja


Hän vartioi sinua. Vartioi Allahin käskyjä ja löydät Hänet edestäsi. Jos pyydät,


pyydä Allahilta, jos haet apua, hae Allahilta ja tiedä, että jos koko maailma


kerääntyisi aiheuttaakseen sinulle jotain harmia, he eivät voisi vahingoittaa


sinua ilman jotain, minkä Allah on jo ennalta määrännyt sinulle. Ja jos koko


maailma kerääntyisi aiheuttaakseen sinulle jotain harmia, he eivät voisi


vahingoittaa sinua ilman jotain, minkä Allah on jo ennalta määrännyt sinulle.


Kynät ovat nostettu ja kääröt ovat kuivuneet.





(Tirmidhi)


1. ( ) tarkoittaa : olkoon Jumala tyytyväinen häneen.


25


Islamin perimmäiset tavoitteet


Islamin perimmäiset tavoitteet ovat:


1. Islamin uskonnon säilyttäminen


2. Elämän säilyttäminen


3. Omaisuuden säilyttäminen


4. Mielen säilyttäminen


5. Sukujuurten säilyttäminen


6. Kunnian säilyttäminen


Allahin Profeetta, Muhammad (S) sanoi:


“Totisesti Allah on tehnyt hengistänne, omaisuudestanne ja kunniastanne


loukkaamattomia, kuten tämän päivän (‘Arafahin päivä Hajjilla) pyhyys, tänä


[pyhitettynä] kuukautena (Dhul-Hijjahin kuukausi, 12. kuukausi islamilaisessa


kalenterissa), tässä [pyhitetyssä] paikassa (Mekka ja sen ympäristö).” (Bukhari)


Hän (S) myös sanoi:


“Kertoisinko teille, kuka on todellinen uskova? Henkilö, jolle toiset uskovat


rahansa ja henkensä. Muslimi on se, jonka kieleltä ja käsiltä muut ovat turvassa.


Todellinen taistelija Allahin tiellä on se, joka kamppailee sisäisiä hi-mojaan


vastaan totellaakseen Allahia ja todellinen maahanmuuttaja (se, joka jättää


epäuskon maan ja muuttaa uskon maahan) on se, joka jättää synnin ja väärät


teot.” (Ibn Hibban)


26


Islamin etiketti, tavat ja moraali


Islam kieltää kaikki pahat ja moraalittomat puheet ja teot.


Allah () sanoo:


(Sano: »Seuraavat on minun Herrani kieltänyt:


kaiken haureuden, niin julkisen kuin salaisenkin, ja


synnin sekä aiheettoman kapinoimisen, sekä sen, että


te Jumalan vertaisiksi teette sellaista,jota Hän ei ole


asettanut, ja väitätte Jumalalle ominaiseksi sellaista,


mitä ette tiedä.) (7:33)


Se käskee ja kehottaa kaikkiin hyviin tapoihin. Allahin


profeetta, Muhammad (S) sanoi:


“Minut on lähetetty täydellistämään oikeamieliset ja kunnioitettavat tavat.”


(Hakim)


Allah, Ylistetty ja Kaikkivaltias, sanoi Loistavassa Koraanissaan:


(Sano: »Tulkaa, minä luettelen teille mitä Herranne on teiltä kieltänyt:


Älkää asettako mitään Hänen rinnalleen! Vanhempianne on teidän


hyvin kohdeltava, lapsianne ette saa surmata köyhyyden pelosta. - Me


huolehdimme sekä teistä että heistä. Haureutta karttakaa sekä julkista


että salaista. Surmata ette saa sitä elämää, jonka Jumala on määrännyt


loukkaamattomaksi, paitsi lain nojalla. Tämän on Hän määrännyt teille,


jotta ymmärtäisitte.) (6:151)


Allahin (S) lähettiläs sanoi:


“Kukaan teistä ei todella usko, ennen kuin hän rakastaa veljellään samaa


kuin rakastaa itsellään.” (Bukhari)


27


Oikeudet islamissa


Islam on määrännyt seuraajiaan antamaan


ihmisille tiettyjä oikeuksia. Vanhemmat, puolisot,


lapset, naapurit; kaikille annetaan tiettyjä


oikeuksia rooliensa mukaan tässä maailmassa.


Ihmisarvon kunnioituksella vahvistetaan


molemminpuolisia siteitä yksilöiden välillä,


levitetään rakkautta ja estetään yhteiskuntaa


murtumasta.


Allah () sanoo:


(Palvelkaa Jumalaa älkääkä mitään asettako Hänen


rinnalleen. Kohdelkaa hyvin vanhempianne, samoin läheisiä omaisianne,


orpoja ja köyhiä, naapuria, joka on teille sukua, ja naapuria, joka ei ole teille


sukua, matkakumppania, vaeltajaa ja orjia, jotka ovat vallassanne. Katso,


Jumala ei rakasta niitä, jotka ovat väkivaltaisia ja kerskailevia.) (4:36)


Profeetta (S) sanoi:


”Jokainen teistä on suojelija ja vastuussa siitä, mikä on annettu hänen


tehtäväkseen: hallitsija on alaistensa suojelija ja vastuussa heistä; mies on perheensä


suojelija ja vastuussa heistä; nainen on miehensä kodin suojelija ja vastuussa siitä


ja palvelija on herransa omaisuuden suojelija ja vastuussa siitä.” (Bukhari)


Poluilla, joita ihmiset tallaavat, on oikeuksia, jotka tulee täyttää. Allahin


Lähettiläs, Muhammad (S) sanoi:


”Olkaa varovaisia ja pysykää poissa istumasta teiltä.” He sanoivat: “Oi,


Allahin Lähettiläs, meillä ei ole muuta paikka, jossa kokoontua ja jutella.” Joten


hän (rh) vastasi: “Jos teidän täytyy tehdä niin, antakaa tielle sen oikeus.” He


sanoivat: “Ja mikä on tien oikeus?” Hän (rh) vastasi: “Katseen laskeminen (ettei


katso vastakkaisen sukupuolen edustajia), se, ettei tuota harmia muille, vastaa


tervehdyksiin, nauttii hyvästä ja kieltää pahasta.” (Bukhari)


28





Jopa eläimillä on oikeuksia. Myötätunnon osoittaminen niille ja niiden hyvä


kohtelu on keino saada syntejä anteeksi. Allahin Lähettiläs, Muhammad (S)


sanoi:


”Kerran mies oli hoitamassa asioita ja hän tuli hyvin janoiseksi. Hän


tuli lähteelle ja polvistui juomaan siitä. Kun hän tuli pois, hän näki koiran


läähättämässä ja pyörittämässä suutaan mudassa janon vuoksi (etsien vettä).


Mies sanoi: ‘Tämä koira kärsii janosta, kuten minäkin kärsin.’ Joten hän laskeutui


taas ja täytti saappaansa vedellä ja juotti koiraa. Sen takia Allah palkitsi hänet


antamalla anteeksi hänen syntejään.” Ihmiset sanoivat: “Oi Allahin apostoli!


Onko meille mitään palkintoa eläinten hoitamisesta?” Hän vastasi: “Kyllä,


kaikkien elävien olentojen hoitamisesta on palkkio.” (Bukhari)


Islam on tehnyt eläinten väärinkohtelusta, kuten niiden vangitsemisesta


(ilman ruokaa ja juomaa) ja kiduttamisesta syyn päätyä Helvetin tuleen. Allahin


Lähettiläs, Muhammad (S) sanoi:


“Naista rangaistiin kissan takia. Hän vangitsi sen, kunnes se kuoli, joten


hän joutui Helvetin tuleen tämän takia. Hän ei ruokkinut sitä, eikä juottanut sitä


pitäessään sitä, eikä päästänyt sitä vapaasti syömään maan ötököitä (ja muita


asioita).” (Bukhari)


Jos tämä on armo, jota islam osoittaa eläimille, kuinka paljon enemmän


armoa se osoittaa ihmisille, joita Allah on suosinut ja kunnioittanut kaikkien


muiden olentojen yläpuolelle?


29


Mitä tiedät islamista?


1. Ka’bah: Kun Ishmael - Abrahamin ja Hagarin poika - syntyi, Abrahamin


toinen vaimo, Saara, tuli mustasukkaiseksi, joten hän pyysi miestään pitämään


heidät poissa Hagarin lähettyviltä. Allah, Ylistetty, inspiroi Abrahamia viemään


heidät Mekkaan. Hän vieraili heidän luonaan ajoittain. Kerran hän viipyi poissa


heidän luotaan jonkin aikaa ja palatessaan hän näki Ishmaelin ampuvan nuolia


Zamzam-lähteen lähellä. Kun hän näki tämän, hän halasi tätä kuin isä halaa


poikaansa ja sanoi: “Oi, Ishmael, Allah on käskenyt minua rakentamaan Talon


tähän.» Yhdessä he pystyttivät Allahin Talon seinät. Ishmael keräsi kiviä ja


Abraham asetti ne. Kun seinät oli pystytetty, hän asetti kiven siihen, missä seisoi


ja Abraham ja hänen poikansa rukoilivat Allahia sanoen: “Oi, Allah, hyväksy


meiltä, sillä totisesti Sinä olet Kaikenkuuleva ja Kaikennäkevä.”


Muslimit kaikkialla maailmassa kääntävät kasvonsa kohti Ka’baa rukoillessaan;


se on Allahin ensimmäinen Talo. Allah () sanoo:


(Ensimmäinen rukoushuone, joka perustettiin ihmisille, oli totisesti se,


joka on Bekassa (Mekassa) siunauksena ja opastuksena koko maailmalle.)


(3:96)


Se on muslimien yhtenäisyyden symboli. Muslimit kääntyvät kohti Ka’baa.


30


sydämillään ja kehoillaan. Allah () sanoo:


(mihin käännyttekin, ovat Jumalan kasvot siellä” [ja hän on Allah on


nousunut hänen valtaistuimen ylapuolella].) (2:115)


Kun muslimit kiertävät Taloa, he eivät palvo sitä, vaan he palvovat yksin


Allahia. Allah sanoo:


(Palvelkoot he siis tämän huoneen Herraa, joka sammuttaa heidän


nälkänsä.) (106: 3 - 4)


2. Musta kivi: Kun Abraham () oli saanut kierrettyä Ka’ban ympäri,


yksi kivi puuttui (jotta Ka’bah olisi täydellinen), joten hän pyysi Ishmaelia


etsimään kiveä. Hän etsi ja palatessaan huomasi isänsä laittaneen kiven paikalle,


josta se oli puuttunut. Hän kysyi: “Oi, isä, mistä sait tämän kiven?” Abraham


sanoi: “Gabriel toi sen minulle Taivaista.” Ja he kiersivät Ka’ban loppuun saakka.


Kun tuo kivi oli lähetetty alas taivaista, se oli valkoisempi kuin maito.


Profeetta (S) sanoi:


“Musta kivi lähetettiin alas taivaista valkoisempana kuin maito ja se mustui


ihmisten synneistä.” (Tirmidhi)


Musta kivi on asetettu Ka’ban eteläiseen kulmaan sen oven viereen. Se on


noin 1,10 metriä maasta ja asetettu Ka’ban seinään. Sen, joka kiertää Ka’ban


ympäri, täytyy varmistaa, että Musta kivi jää hänen vasemmalle puolelleen. .


► Musta kivi


31


3. Abrahamin asema:


Profeetta (S) sanoi: “Rukn Al-yamaani (Jemenilainen kulma) ja Abrahamin


asema ovat kaksi arvokasta kiveä Jannahista (Taivaallisista Puutarhoista) ja jos


Allah ei olisi poistanut niiden valoa, ne valaisisivat kaiken, mikä on idän ja lännen


välillä.” (Ibn Hibban)


Abrahamin asema on kivi, jolla Abraham () seisoi rakentaessaan Ka’baa.


Hänen poikansa Ishmael auttoi rakentamaan sitä, kuljettamalla kiviä:


(Me velvoitimme Aabrahamin () ja Ismaelin () puhdistamaan


pyhäkön niille, jotka kulkueissa käyvät sen ympäri, jotka vetäytyvät sinne


mietiskelyyn, jotka siellä kumartavat ja heittäytyvät maahan.) (2:125)


Kun Profeetta Abraham () asetti kiviä paikoilleen, hänen jalanjälkensä


jäivät kiveen, jossa hän seisoi. Sekä Profeetta Abraham () että hänen


poikansa Ishmael rukoilivat Allahia: “Oi, Herramme, hyväksy meiltä! Totisesti


olet Kaikenkuuleva ja Kaikennäkevä.”


Profeetta Abrahamin () jalanjäljet ovat nähtävillä yhä tänä päivänä.


Nykyään ne ovat peitetty kupoliin. Jumala käskee uskovia rukoilemaan tällä


paikalla, sanoen.


► Abrahamin pyhäkköYksi Profeetta


Abrahamin ihmeistä () oli, että hän


seisoi kiven päällä rakentaessaan Kaabaa


ja tämä kivi muutui pehmeäksi, jolloin


hänen jalkansa upposivat kiveen. Tänä


päivänä voit nähdä jalkojen jäljet kivessä.


32


4. Zamzam-lähde:


Abraham () vei Hagarin ja hänen poikansa Ishmaelin paikkaan lähellä


Ka’baa: hän jätti heidät puun alle Zamzam-lähteen luo. Vaikka kukaan ei asunut


Mekassa siihen aikaan, Abraham laittoi heidät istumaan sinne ja jätti heille


taateleita ja pienen vesileilin. Sen jälkeen hän lähti kulkemaan kotia kohti.


Ishmaelin äiti seurasi häntä sanoen: “Oi, Abraham! Mihin sinä menet? Meillä


ei ole ketään, kenen seurasta nauttia, eikä mitään, mistä saisimme iloa.” Hän


toisti sen miehelle monta kertaa, mutta tämä ei katsonut taakseen naista päin.


Sitten Hagar kysyi häneltä: “Onko Allah käskenyt sinua tekemään niin?” Hän


sanoi: “Kyllä.” Nainen sanoi: “Sitten Hän ei laiminlyö meitä.”


Abraham jatkoi eteenpäin,kunnes saapui mäelle,jossa he eivät voineetnähdä


häntä, kääntyi kohti Ka’baa ja rukoili Allahiasanoen: (Herra, minäolen asettanut


eräitäjälkeläisiäni asumaan tähän laaksoon, jossa ei ole maanviljelystä, Sinun


Pyhäkkösi läheisyyteen, Herra, jotta he saattaisivat suorittaa rukouksensa.


Anna siis ihmisten sydänten taipua heidän puoleensa ja suo heille hedelmiä,


jotta he olisivat kiitollisia.) (14:37)


Hagar imetti Ishmaelia ja joi


vettä, jota naisella oli. Kun vesi oli


loppu, Hagar ja hänen lapsensa kävivät


kovin janoisiksi, hän näki lapsensa


kärsimykset tämän itkiessä. Niinpä


hän kiirehti lähimmälle kukkulalle,


joka oli Safaan kukkula, hän seisoi


siellä katsellen tarmokkaasti toivoen


näkevänsä jonkun muttei nähnyt ketään.


Sitten hän laskeutui ja saavuttuaan


laaksoon, hän kääri kaapunsa ylös


ja juoksi laaksoon hermostuneena,


kunnes saapui Marwaan kummulle.


Hän katseli huolellisesti, toivoen


näkevänsä jonkun, muttei nähnyt.


Hän toisti tämän seitsemän kertaa.


► Zamzam vesi (kaivos) sijaitsee 21 metriä Kaabasta.


Se on käsin kaivettu ja on noin 30 metriä syvä,


halkaisijaltaan se vaihtelee 1,08-2,66 m välillä.


33


Ibn Ab’bas ( ) sanoi: Profeetta (S) sanoi:


“Tämä on Sa’yn (kävelyn ja juoksemisen) perinteen alkuperä Safaan ja


Marwaan kukkulan välillä. Kun hän saapui al-Marwan (viimeisen kerran) hän


kuuli äänen ja rauhoitti itsensä ja kuunteli tarkkaavaisesti. Hän sanoi: ‘Oi (kuka


oletkin)! Olet saanut minut kuulemaan ääneesi; onko sinulla jotain, millä auttaa


minua?’ Ja katso! Hän näki enkelin Zamzamin paikalla kopauttelevan maata


siivillään, kunnes vesi ryöpsähti siitä paikasta. Hagar eristi veden äkkiä tekemällä


puomin sen ympärille. Hän täytti leilinsä.” Profeetta (S) lisäsi: “Allah suokoon


armon Ishmaelin äidille! Jos hän olisi antanut Zamzamin virrata yrittämättä


hallita sitä tai hän ei olisi kauhonut siitä vettä täyttääkseen leilinsä, Zamzam olisi


joki, joka virtaisi maan pinnalla.” (Bukhari)


5. Safaa ja Marwaa:


Nämä ovat kaksi kumpua, joiden välillä Ishmaelin äiti juoksi ja seisoi


etsiessään muonaa ja vettä. Hajjissa ihmiset kävelevät ja juoksevat näiden kahden


mäen välillä noudattaakseen Profeetan (S) sunnaa.ėjimą ir bėgimą.


► Safaan ja Marwaan


etäisyys on noin 450 metriä,


niin että seitsemän kierroksen


matka on n. 3,15 km.



Viimeaikaiset viestit

VIESTIN MUSLIMI SARNA ...

VIESTIN MUSLIMI SARNAAJALTA KRISTILLISELLE IHMISELLE

ISLAM KIELI NAISEN VO ...

ISLAM KIELI NAISEN VOITTAMISEN